Kuin pässiä narusta

Suomalaista mediaa voi taluttaa kuin pässiä narusta. Media on vajonnut toimimaan kaiuttimena, ei analyyttisen tiedon välittäjänä. Loka Laitinen opetti minulle aikanaan, että kun sopulit ryntäävät jonnekin, katso mitä ne ovat pelästyneet. Siksi uutisoinnissa kannattaa yrittää ymmärtää se, mitä journalistit eivät ymmärrä.

Kun hallituksen puoliväliriihi lähestyy ja julkinen sektori velkaantuu Brasilian tahtiin, mistä meille raportoidaan? No tietenkin siitä, että hallitus on ajatellut tehdä exit strategian. Strategian mistä?

Kutsumalla poliitikkojen suosioita lisäävää menojen holtitonta velan kasvattamista exitiksi, hallitus haluaa peittää sen, ettei sillä ole minkäänlaista otetta hyvinvoinnin kasvattamisesta. Se kun ei kohene velkaantumalla. Se asia on opetettu meille jo lapsena sadussa hölmöläisten peiton jatkamisella.

Samoin mekastaminen oikeuskanslerin toiminnasta on aidan seipäistä kohkaamista. Kyllä ministerien osaamisen pitää riittää siihen, ettei hallitus koko ajan leivo laittomia päätöksiä. Oikeuskanslerin virka ei todellakaan ole se, että hän toimii lastentarhanopettajana. Kyllä ministerien tehtävään kuuluu toimia lain mukaan, ilman että sitä valvomaan tarvitaan erikseen yksi ihminen. 

Sen sijaan, että pähkäillään oikeuskanslerin kyvykkyyttä, analyyttinen journalismi analysoisi hallituksen kyvykkyyttä. Vaikkapa vain tekemällä vertailun siitä, kuinka usein mikäkin hallitus on yrittänyt viedä laittomuuksia eduskunnan päätettäväksi.

Komiikkaa voi myös nähdä siinä, että eduskunta nimittää oman rahankäyttönsä tarkastajan. Ja kun tämä sitten ei tarkasta mitään, tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja kehtaa kertoa julkisuuteen, ettei ole saanut kirjallista ilmoitusta tarkastusviraston johtajalta siitä, että johtajalla on mennyt omat ja veronmaksajien rahat sekaisin.  Tutkiva journalisti kysyisikin puheenjohtajalta, joko tämä on palauttanut puheenjohtajan hommasta saamansa palkkiot.

Kaupallista mediaa on kautta aikojen syytetty siitä, että se kohtelee silkkihansikkain suurimpia ilmoittajiaan. Paljon relevantimpaa olisi kysyä verovaroin rahoitetulta medialta, miksi se käsittelee pumpulilla vuoratuin silkkihansikkain kulloinkin vallassa istuvaa hallitusta?

Vielä muutama vuosikymmen sitten, toimittajat kykenivät analysoimaan tapahtumia. Nykyään kyky riittää enää hankkimaan haastateltavaksi Perä-Seinäjoen Ammattikorkeakouluun unohtuneen professorin. 

Yhdestä asiasta mediaa voi toki onnitella, nimittäin uudissanojen lanseeraamisesta. Toimittajien ammattitaidon arvosteleminen on nykyään vihapuhetta. Ja se, että osaavalle ja ahkeralle maksetaan enemmän kuin osaamattomalle ja laiskalle on tuloero. Ja se, että ahkerilta ja säästäväisiltä vanhemmilta jää isompi perintö kuin huikentelevaisilta vanhemmilta, on perintöjen kasaantumista.

Summa summarum. Faktat ovat aliarvostettuja nykyisessä journalismisssa.