Miksei joku muu tee jotain?

Hallitus on neuvoton, mutta ei hätää. Ainahan voi syyttää muita. Vaikkapa yksityisiä yrityksiä siitä, etteivät nämä investoi.

Se, että työpaikkoja syntyisi investoimalla, on nurinkurinen ajatus. Yritykset investoivat, jos ne tarvitsevat lisää kapasiteettia. Eli ensin pitää menestyä, ennen kuin kannattaainvestoida. Joskus investoidaan myös siksi, että rahalla saa laitteita, joiden avulla tavaraa voi valmistaa entisen määrän vähemmällä väellä. Joka ei siis lisää työpaikkoja, vaan vähentää niitä. Joten hallituksen höpinä investoinneista on työpaikkojen lisäämisen kohdalta täyttä hölynpölyä. Hallituksen pitäisi sen sijaan huolehtia siitä, että yritykset haluavat parantaa tuotteidensa kilpailukykyä ja kasvattaa sen myötä markkinaosuuttaan markkinoilla. Sillä tavalla niitä työpaikkoja syntyy.

Lisäksi poliitikkojen tulisi ymmärtää, että kansantaloudessa pyörivää rahaa on rajallinen määrä. Eli mitä isompi osaa kuluu julkisen hallinnon pyörittämiseen, sitä vähemmän sitä riittää yritysten tuotekehitykseen ja hallituksen haikailemiin investointeihin. Siksi sen sijaan, että poliitikot neuvovat yrityksiä, heidän kannattaisi neuvoa itseään. Julkisella puolella voidaan nimittäin myös investoida laitteisiin ja ratkaisuihin, joiden avulla pystytään tuottamaan samat palvelut pienemmällä väellä. Jos vielä ymmärtäisivät, mikä ero on palvelutuotannolla ja tavaratuotannolla, siitäkin olisi apua. Palvelutuotannossa on tärkeintä maksimoida asiakasrajapinnassa tarvittavien resurssien määrä ja minimoida hallinnoimiseen tarvittavat resurssit.

Kansainvälisten tutkimusten mukaan (joita kukaan ei nykyisessä hallituksessa lue) sosiaali- ja terveyspuolen julkisissa palveluissa voidaan tuottavuutta parantaa kolmellakymmenellä prosentilla ottamalla käyttöön tekoäly ja lohkoketjuteknologia. Eli modernisoimalla julkisen puolen hallintoa, voitaisiin samalla rahalla lisätä asiakasrajapinnassa olevia resursseja kolmanneksella. Eli samalla rahalla saataisiin huimasti parempaa palvelua.

Mutta niinhän ei demarivetoinen ammattiyhdistysten talutusnuorassa ulkoileva hallitus tee. Ei tee, koska tekemättä jättäminen takaa heitä äänestäneille lokoisia hyväpalkkaisia työpaikkoja julkisen palvelun runsaissa, lisäarvoa tuottamattomissa hallintoportaissa.

Sama tutkimus kertoo, että pankkisektori voi saada aikaan saman kokoisen tuottavuusloikan tekoälyllä ja lohkoketjuilla. Ero julkiseen sektoriin on se, että pankkipuolella investoidaan jo noihin teknologioihin. Eli entistä kummemmalta kuulostaa hallituksen ininä siitä, etteivät yksityiset yritykset investoi, kun eivät itse halua investoida nopeasti tuottaviin kohteisiin. Olisiko aiheellista palkata valtioneuvostoon edes yksi valtiosihteeri, joka tietää mikä on lohkoketju ja miten tehdään pienellä rahalla toimivia tekoälysovelluksia? Tulisi samalla sisältöä hallituksen ”tulevaisuusinvestointeihin”.

 

 

 

 

Poliittiset oravananahat

Poliittisen matematiikan perusidea on se, miten voin muiden rahoilla  ostaa itselleni ääniä. Koska maata on johdettu tuolla matematiikalla jo niin pitkään, se on johtanut siihen, että maassamme on länsimaiden ankarin tuloverotus. Sen olisi jo aikoja sitten pitänyt herättää äänestäjät, mutta poliitikot ovat äänestäjiä ovelampia. Jotta hölmöläisten peitonjatkaminen voisi jatkua, poliitikot ovat useita keinoja älyttömyyden peittämiseksi.

Varmin keino on kiristää verotusta harvoille ja jakaa rahaa useille. Sillä tavalla käy parhaassa tapauksessa niin, että vain yksi suuttuu, mutta viisi ilahtuu. Jotta asia ei paljastuisi äänestäjille, poliitikot kutsuvat tuota äänten ostamista tuloerojen pienentämiseksi. Alkuun, noin viisikymmentä vuotta sitten se pienensikin tuloeroja, mutta liiallisesti levinneenä joudutaan nykyään siirtämään rahaa jo keskituloisiltakin. Mutta ei hätää, eivät poliitikkojen keinot siihen lopu. Otetaan lisää rahaa yhä harvenevalta joukolta ja tarjotaan asumistukea keskituloisille. Silloin nämä eivät enää jaksa laskea sitä, että kevyemmällä verotuksella heille ei tarvitsisi jakaa asumis- ja muita tukia.

Poliitikkojen pahin vihollinen on kansalainen, joka ankarasta tuloverotuksesta ja vuosittain korotetuista asumisen ja muun elämisen veroista huolimatta tulee edelleen omillaan toimeen. Sellainen kansalainen on vapaa, itsenäinen ja poliitikoista riippumaton. Siksi poliitikkojen tavoitteena on minimoida sellaisten lukumäärä. Siihen he ovat keksineet oivan keinon. Lisätään veroveroin tarjottuja palveluja ja toteutetaan ne tehottomasti. Se toimii paremmin, kuin tulonsiirrot. Toimii, koska julkisia palveluja tarjoavat kansalaiset saavat palkkansa verovaroista, eli poliitikot pystyvät päättämään heidän palkoistaan. Jos äänestät minua, nostan palkkaasi. Siksi tänä päivänä kokopäiväisistä työssäkäyvistä on jo joka kolmas julkisen sektorin palveluksessa, tuottamassa itselleen ja niille kahdelle muulle ”ilmaisia” palveluja.

Matemaattisesti se tarkoittaa sitä, että jos julkisen palvelun tuottajan bruttopalkka on sata oravannahkaa, se maksaa sivukuluineen veronmaksajille sataviisikymmentä oravannahkaa. Jos bruttopalkasta peritään veroina viisikymmentä oravanahakaa, nettona tarvitaan kuitenkin tasan se sata oravannahkaa. Eli julkista palvelua tuottavan virkailijan palkan maksamiseen menee kahden sata oravannahkaa bruttona tienaavan yksityisen sektorin palveluksessa olevan kansalaisen maksamat verot. Eli se siitä ”ilmaisesta” palvelusta.

Huolestuttavinta on, että poliitikot voivat päättää julkisen sektorin palkoista. Jos poliitikot lupaavat julkisen sektorin palveluksessa olevalle kymmenen oravannahkaa lisää palkkaa, on kahdelta yksityisen sektorin palveluksessa olevalta otettava lisää veroja viisi oravannahkaa kummaltakin. Jotta heidän ostovoimansa säilyisi ennallaan kummankin palkkaa pitäisi korottaa kymmenellä oravannahalla. Eli puheet siitä, että julkisen sektorin palkkoja voisi korottaa yksityistä sektoria enemmän, tarkoittaa verotuksen jatkuvaa kiristämistä. Ellei kiristetä, yhteiskunnan pitää lainata julkisen sektorin palkankorotukseen tarvittavat oravannahat kanainvälisiltä oravanmetsästäjiltä. Jota poliitikkomme ovatkin tehneet jo vuosikymmenien ajan.

Ilmaisia lounaita tai ilmaisia palveluja ei siis ole.

 

 

 

 

 

Nollat nurkkahuoneissa

Politiikka on siitä mukava harrastus, ettei harrastaminen vaadi osaamista. Valtiovarainministeri on sitä mieltä, että ministeriön valtiosihteeri keksii turboruuvin, jota kiertämällä suomalaiset yritykset ryhtyvät investoimaan hullun lailla ja että sillä tavalla maahan syntyy maahan lisää työpaikkoja. Ei keksi, eivät ryhdy, eikä synny.

Reaalimaailmassa (toisin kuin poliittisessa nukketeatterissa) investoinnit tehdään sillä perusteella, kannattaako niitä tehdä. Yleisin syy on se, että tarvitaan lisää tuotantokapasiteettia. Toiseksi yleisin, että investoimalla saadaan prosessi nopeammaksi. Kolmanneksi yleisin, että investoimalla voidaan vähentää työvoiman tarvetta.  Eli koska investointi maksaa, sen pitää jollain tavalla myös tuottaa.

Elleivät suomalaisten yritysten tuotteet mene paremmin kaupaksi, eivät ne myöskään tarvitse lisää kapasitettia. Niinpä kilpailukykyä on parannettava lisäämällä tuottavuutta nykyisten tuotteiden valmistamisessa. Vasta jos siinä onnistutaan, tarvitaan lisää kapasiteettia.

Tuottavuuden parantaminen ei tarkoita sitä, että työntekijöistä puristetaan enemmän. Sitä voidaan parantaa sujuvoittamalla valmistusprosesseja, suunnittelemalla tuotteet valmistusystävällisemmäksi ja  rationalisoimalla hallinnollista työtä. Eli yksinkertaisesti johtamalla yritystä paremmin. Tuotekehitys auttaa sitten vasta pitemmällä aikavälillä. Tuotteesta riippuen uusitun tuotteiden vieminen markkinoille ottaa kuukausia tai vuosia.

Myös keskitetyistä sopimuksista luopuminen parantaa suomalaisten yritysten kilpailukykyä, koska se lisää palkkaeroja menestyvien ja heikommin menestyvien yritysten välillä. Joka johtaa siihen, että työvoiman pätevin osa hakeutuu menestyviin yrityksiin lisäämään menestystä. Se sitten pakottaa heikommin menestyvät ponnistelemaan kovemmin, jotta nekin saisivat päteviä työntekijöitä. Eli kummatkin hyötyvät, sekä menestyvät, että perässä laahaavat.

Tuottavuuden parantamisesta on vastuussa yritysjohto. Eikä heille todellakaan voi antaa siitä askareista kummoistakaan arvosanaa. Vuosituhannen alussa tuottavuus koheni yli kolmen prosentin tahtia. Se koheni Suomessa reippaammin kuin esimerkiksi Saksassa ja USA:ssa.  Finanssikriisin jälkeen tuottavuus ei ole meillä noussut. Sen sijaan se on noussut Ruotsissa, Saksassa ja USA:ssa.

Jos tuottavuus on johdon vastuulla, pitäiskö suomalaisten yritysten hallitusten tehdä yritystensä johdon kanssa KIKY-sopimus sen sijaan, että edes harkitsevat palkankorotuksia. Josko kotimaisten yritysten heikko kilpailukyky johtuukin yhtiön yläpäästä, eikä tehtaan lattialta?

 

 

 

 

 

 

 

Faktauutisia

Poliitikot puhuvat kielikuvin. Eli olkaa tarkkoina, jos niillä huulet liikkuvat. Heillä ei ole halua puhua faktoin. Ei, koska faktoja latelemalla äänestäjille muodostuisi kuva siitä, kuinka pihalla kulloinkin vallassa oleva hallitusjoukko on reaalimaailmasta.

Koska työssä käyviä kansalaisia kiinnostaa verotus, poliitikot puhuvat mielellään siitä, mutta aina soopaa. Niin kuin valtiovarainministeri juuri äsken budjettia esitellessään.

Selvennetään aluksi kansainväliset määritelmät, joiden mukaan myös Suomessa asiat tilastoidaan. Niiden mukaan pienituloinen on sellainen, jonka tulot ovat alle 75 % mediaanitulosta ja hyvätuloinen sellainen, jonka tulot ovat yli 125 prosenttia mediaanituloista. Loput ovat määritelmän mukaan keskituloisia. Koska Suomessa tuloerot ovat niin pienet, hyvätuloisia on vain 5.8 prosenttia kansasata. Keskituloisia on 68.2 prosenttia ja pienituloisia 26 prosenttia.

Kun hallitus lupaa keventää pienituloisten verotusta, se varmaan tarkoittaa heidän maksamaansa valtion tuloveroa. Kerrotaan se nyt kaikille euroina. Keskimäärin pienituloiset maksavat valtion tuloveroa 60 euroa vuodessa, eli viisi euroa kuukaudessa. Mahtava veronkevennys, joka räväyttää käyntiin ennen näkemättömän kulutusjuhlan? Jos valtiovarainministeri tarkoitti veronkevennyksillä myös kevennystä kunnallisveroissa, niin ei siitäkään mitään julmettua juhlaa synny. Pienituloiset maksavat kunnallisveroa vajaat kolmesataa euroa vuodessa, eli 25 euroa kuussa.

Totaalisesti kuutamolla valtionvarainministeri oli eräässä televisiohaastattelussa, jossa hän puhui veronalennuksista pieni- ja keskituloisille, eli lupasi ohimennen alennusta 94.2 prosentille veronmaksajaista. Ei tainnut herra varmaan sitä tarkoittaa, mutta syntyyhän siinä mielikuva mukavasta miehestä. Jos tosissaan puhui, kehotan niitä 5.8 prosenttia, eli kaikkia hyvätuloisia, pakenemaan kiireen vilkkaan maasta. He kun maksavat jo tänään neljänneksen kaikista tuloveroista.

Samaa numerosokeutta on poliitikoilla myös yhteisöveron kohdalla. Eikä vain numerosokeutta, vaan myös yritystalouden ymmärtämättömyyttä. Jotta kansakunta menestyy, olisi parempi kannustaa menestyviä kuin tukea toheloita. Suomessa tehdään tasan päinvastoin. Kannattamattomille yrityksille jaetut suorat ja epäsuorat yritystuet ovat noin yhdeksän miljardia euroa. Kannattavilta yrityksiltä perityt yhteisöverot ovat puolestaan noin kuusi miljardia euroa. Eli jos lopettaisimme kannattamattomien yritysten tekohengittämisen, voisimme poistaa voittoa tuottavilta yrityksiltä yhteisöveron kokonaan ja valtio säästäisi kolme miljardia euroa. Joka on suunnilleen se summa, jonka valtio ottaa ensi vuonna velkaa. Jos voittoa tuottava yritykset jakaisivat kaikki säästämänsä verot osinkoina omistajilleen, niin vielä parempi. Valtion budjetti olisi silloin yhtäkkiä ylijäämäinen.

Mutta eihän mikään hallitus niin tee. Sen sijaan kyllä kasvattavat heti, kun valtaan pääsevät, puoluetukia.

Suomen Diletantit Populistit

Jotenkin tuntuu koomiselta kutsua vain joitain puolueita populistisiksi. Tuntuu, koska kaikkien puolueiden tavoitteena on populistisin keinoin harhauttaa mahdollisimman moni äänestäjä antamaan äänensä juuri meidän puolueellemme. Eikä siinä vielä kaikki, jokainen ehdokaskin haluaa populistisilla lupauksilla äänet itselleen, eikä edes saman vaalipiirin puoluetoverille.

Jos puolue haluaa valtaan (= jakamaan äänestäjilleen muita puolueita äänestäneiden rahoja) sen täytyy luoda mielikuva siitä, että muut maksavat mutta sinä saat, kun äänestät meitä. Koska kateus on Suomessa ehtymätön luonnonvara, enemmistö äänestäjistä uskoo naapurinsa oleva isompituloinen ja äänestää onnesta hihitellen ehdokkaita, jotka lupaavat ankarimmin kupata naapurin kukkaroa.

Siksi kannattaa kiinnittää huomiota siihen, minkälaisin termein poliitikot puhuvat, kun he puhuvat tuloveroista. Yleisin termi on pieni- ja keskituloiset, joka on aika laaja joukko. Siitä puuttuvat vain ns. hyvätuloiset, joita tilastokeskuksen määritelmän mukaan on runsas viisi prosenttia tulonsaajista. Eli kun lupaa populistisesti kaikkea hyvää keski- ja pienituloisille, se tarkoittaa sitä että aikoo ottaa rahaa kuudelta prosentilta ja jakaa niitä yhdeksällekymmenelle neljälle prosentille. Aikamoista populismia sanoisin. Sen lisäksi sen luulisi olevan selvää, ettei kuudelta prosentilta voi niin paljon kupata, että siitä kummemmin riittäisi jokaiselle niistä yli yhdeksästäkymmenestä prosentista. Jos katsoo lisäksi mistä tuloverojen suurin potti tänä päivänä kerätään, ne kerätään sieltä, missä on eniten kupattavia, eli keskituloisilta. Niinpä jokainen poliitikko, joka lupaa lisää pieni- ja keskituloisille aikoo itse asiassa kiristää keskituloisten verotusta. Aika moista populismia sellainen, että lupaa palauttaa äänestäjille osan heiltä kuppaamistaan rahoista.

Kansainvälisten määritelmien mukaan noin 25 prosenttia suomalaisista on pienituloisia, noin 70 prosenttia keskituloisia ja se 5 prosenttia niitä hyvätuloisia. Eli on selvää, ettei yhdenkään puolueen kannata mainita koskaan hyvätuloisia, muulloin kuin maksumiehinä. Sekin selviää tilastoista, että valtiosektorin mediaanipalkka on kaksikymmentä prosenttia yli koko maan mediaanipalkan. Eli hyvin ovat poliitikot palkinneet julkisen sektorin palveluksessa olevat äänestäjänsä (enemmistöllä edustajista taitaa olla itsellä pakkasessa virka valtiolla). Ihmekö tuo siis on, että varsinkin vasemmalla laidalla halutaan lisätä valtiolle koko ajan väkeä. Yksityisen sektorin palkansaajista ei ole niin väliä, nehän ovat maksu- eivätkä saamamiehiä.

Aikaisemmin opetettiin mediataloissa nuorille toimittajille, että faktat pilaavat hyvänkin jutun. Nykyään opetetaan poliittisille broilereille jo päiväkodissa, että faktat pilaavat hyvän kampanjan. Onnistunutta politiikkaa tehdään niin, että luvataan mahdollisimman suurelle joukolle kaikkea hyvää ja valehdellaan, että Suomessa on muka riittävästi maksumiehiä annettuja lupauksia lunastamaan. Siksi Suomen suurin puolue viime vaaleissa olikin SDP, Suomen Diletantit Populistit.

Isommat tuloerot, kiitos

Kansakunnan tulevaisuus riippuu siitä, uskooko sen nuoriso siihen, että heidän elontaipaleensa muuttuvat ponnistelemalla paremmaksi. Jos eivät usko, miksi ponnistelisivat? Jos näyttää siltä, ettei seuraava ikäluokka saavuta millään konstilla nykyisen ikäluokan elintasoa, masentaahan se. Siksi kaiken poliittisen toiminnan tavoitteena tulee olla ponnistelun palkitseminen ja onnistumisen edellytysten luominen. Vain sellaisessa yhteiskunnassa on tarmoa, joka on menossa eteenpäin. Paikallaan seisovassa tai takaperin taapertavassa yhteiskunnassa apeus on vallalla oleva mieliala.

Suomessa poliittinen ilmapiiri ja valtamedia suorastaan kannustavat apaattisuuteen. Poliitikkojen puheiden ja median otsikoiden kaksi yleisintä sanaa ovat eriarvoisuus ja syrjäytyminen. Joita pitäisi kuulemma hoitaa sillä ainoalla tavalla, jonka poliitikot osaavat; jakamalla rahaa. Mutta ikävä kyllä, se raha pitää ottaa joiltain, ennen kuin sitä voidaan jakaa. Niinpä rahat otetaan niiltä, jotka ponnistelevat. Ei ihme, etteivät kaikki jaksa loputtomiin ponnistella. Eivät jaksa, sillä mitä enemmän ponnistelet, sitä suurempi osa palkastasi jaetaan niille, jotka eivät ponnistele. Lisäksi ponnistelevia nuoria syyllistetään siitä, että ponnistelun seurauksena tuloerot kasvavat. Että ponnistelemalla ja onnistumalla nämä nuoret ovat tekemässä Suomesta eriarvoista yhteiskuntaa.

Suomi on kummallinen maa, poikkeus kaikista muista länsimaista. Täällä onnistumista pidetään puolirikollisena, josta oikeutettu rangaistus on enemmistön mielestä se, että onnistumisen saavutuksista otetaan pois suurin osa ja jaetaan niille, jotka eivät edes yritä. Pankolla makaamista ja valittamista sen sijaan pidetään niin kovassa arvossa, että niille annetaan mediassa ilomielin runsaasti tilaa. Sen lisäksi niiden harrastamista tuetaan yhteiskunnan varoin.

Joskus media lähtee niin kovalle laukalle, että ryhtyy ihmettelemään ja paheksumaan sitä, että joissain tapauksissa saattaa jopa käydä niin, ettei yhteiskunnan varoilla loisiva saavuta samaa elintasoa, kuin ahkerasti töitä pukkaava. Se vasta sitten onkin eriarvoista ja syrjäyttävää.

Nykyinen hallitus aikoo lisätä työpaikkoja kasvattamalla pankolla makaavia holhoavien virkamiesten määrää. Joka johtaa siihen, että ponnistelemista joudutaan verottamaan vielä ankarammin. Kuka uskoo että sillä tavalla rakennetaan parempaa Suomea?

Minne on kadonnut ponnistelemisen halu? Pirtti kylmenee, jos kaikki makaavat pankolla, eikä kukaan hakkaa klapeja. Eikä sellainenkaan tulevaisuus ole kovin valoisa, jossa kaikki ovat valtion palkoilla. Ei ole, kysykää vaikka naapurista, että oliko auvoista Liiton aikoina?

Suomeen tarvitaan isommat tuloerot työtä tekevien ja siipijoukon välille. Tarvitaan, jotta nuoriso ymmärtää, että työnteko kannattaa.

 

Yksityisen omaisuuden pakkolunastus häämöttää

Pääministeri Rinne ilmoitti riemuissaan hallitusohjelmaa esitellessään, ettei mistään tarvitse sääsää. Onhan se yksi näkemys. Toinen näkemys on sellainen, että kyllä tarvitsisi ja isosti. Siis ellei aio jatkaa elämistä tulevien sukupolvien piikkiin.

Kovin korkeatasoista matematiikkaa ei tarvitse osata, jotta sen ymmärtäisi. Otetaan muutama asiaa valaiseva luku. Valtio ottaa velkaa tänä vuonna edelleen reilut pari miljardia euroa. Ennestään vatiolla on velkaa reilut sata miljardia euroa. Josta korkoja maksetaan tällä hetkellä reilut miljardi euroa. Mutta muutaman vuoden päästä varmaan reilusti enemmän.

Valtion tuloverokertymä kansalaisten pakoista on viitisen miljardia. Kun sen suhteuttaa valtion velkaan, jopa pääministerille luulisi selviävän, että olemme käyttäneet etukäteen kahdenkymmenen seuraavan vuoden tuloverot. Onneksi olkoon nuoret. Teille jää veronmaksamisen ilo, mutta veronmaksamisen hyödyt on jo syöty. Tulevaisuudessa verokertymä kaiken lisäksi pienenee edelleen, koska eläkkeelle siirtyy enemmän väkeä, kuin mitä työmarkkinoille tulee. Pienenee, koska jokaisen eläkkeelle siirtyvän eläke on pienempi kuin mikä oli hänen palkkansa.

Vasemmalla laidalla taidetaan lukea liikaa Aku Ankkaa. Mutta todellisuudessa Suomessa ei ole Roope-setää, jolla on rahaa säiliössä niin paljon, että sinne voi pulahtaa aamu-uinnille. Sekin selviää tilastoista. Yli 55 000 euroa tienaavat maksavat jo nyt puolet valtion tuloveroista. Jos heidän veroprosenttinsa nostetaan sataan, se ei vielä riitä. Silti valtio velkaantuisi edelleen. Siksi puheet siitä, että verottamalla hyvätuloisia ankarammin budjetti saadaan tasapainoon, ovat yhtä vakaalla pohjalla, kuin ikiliikkujan keksiminen.

Jos valtion lainojen korkotaso nousee viiden vuoden kuluttua viiteen prosenttiin, koko tuloverokertymä menee koronmaksuihin. Jos korot nousevat kymmeneen, mikään tuloveron korotus ei enää riitä. Silloin on ryhdyttävä realisoimaan kansalaisten yksityisomaisuutta. Onneksi olkoon nuoret toiseen kertaan. Poliitikot tulevatkin perimään vanhempienne kaiken omaisuuden, ettekä te.

Nuoret, oletteko varmasti pääministerin kanssa samaa mieltä, ettei mistään tarvitse säästää? Suuret ikäluokat ehtivät alta pois, ennen kuin korttitalo kaatuu. Mutta te nuoret jäätte elämään siinä sortuneessa korttitalossa. Siksi keski-iän ylittäneet poliitikot ovat sitä mieltä, että poliittinen kulutusjuhla voi jatkua.