Ennen vanhaan

Nykyään poliitikot kitisevät julkisuudessa siitä, kuinka heitä kritisoidaan julkisuudessa. On varmaan totta, että osa heidän saamastaan negatiivisesta julkisuudesta on aiheetonta, mutta ihan vaan kaverin puolesta kyselen, että saattaisikohan sitä joskus olla hieman aihettakin siihen kritiikkiin. Jos ei nyt muuten, niin vastuuttomasta rahankäytöstä ainakin. Siis julkisen rahan käytöstä. Omiaan käyttäköön miten mielivät. Mutta omat ja julkiset tulisi pitää visusti eri lippaissa. Myös pääministerin.

Jotta poliitikkojen kohtelu asettuisi raameihinsa, kerron espanjalaisesta hidalgo Roderigo de Torresista, joka oli Segovian vaalipiirin edustaja Espanjan silloisilla kuninkaallisilla valtiopäivillä vuonna 1520.

Järjestelmä toimi tuolloin niin, että Segovian kaupungin valtuustoa vastaavassa konklaavissa valtuutetulle annettiin tiukat ohjeet siitä, miten hänen piti kussakin asiassa pääkaupungissa äänestää. Ja vielä tiukemmat ohjeet annettiin siitä, miten hänen ei pidä äänestää. Tiukuuden tähdentämiseksi Roderigon piti vannoa valtuuston edessä, että hän noudattaa annettuja ohjeita.

Jostain syystä, ehkäpä rioja tinton vaikutuksesta, Roderigo kuitenkin unohti saamansa ohjeet ja lipsahti äänestämään kuninkaan ehdottamien veronkorotusten puolesta. Joita vastaan hän oli vannonut lähtiessään äänestävänsä.

Kun hän palasi Segoviaan, kaupunkilaiset eivät ryhtyneet some kampanjaan häntä vastaan, vaan tappoivat Roderigon, vetivät ruumista hevosen perässä ympäri kaupunkia ja nostivat hänet roikkumaan jaloistaan kaupungin keskustassa olevaan hirsipuuhun. Johon normaalisti hirtettiin vain toimeliaimmat rikolliset. Mutta sekään ei riittänyt, lopuksi kaupunkilaiset vielä polttivat Rodergion talon.

Sen seurauksena satojen vuosien ajan Segovian edustaja äänesti tasan tarkkaan saamisensa ohjeiden mukaisesti. Vasta yleinen äänioikeus ja valtakunnallisten puolueiden synty rapautti poliittisen päätöksenteon myös Espanjassa sellaiseksi, ettei kansanedustajaa äänestäneille jäänyt enää minkään tasoista kuluttajasuojaa. 

Kun kotimaiset poliitikot rikkovat äänestäjille antamiaan lupauksia, seurauksena voi olla yksi yleisönosastokirjoitus ja muutaman äänestäjän somepäivitys, jossa kummastellaan kyseisen poliitikon sanan pitävyyttä. Kuitenkin verrattuna Roderigon saamaan palautteeseen, ne tuntuvat kohtalaisen laimeilta. Tarinan moraali on silti se, että kun käyttää julkisia varoja, saa palkkansa julkisista varoista, niin on kai silloin kohtuullista, ettei tietoisesti valehtele äänestäjilleen. Tai ainakaan ei vanno pitävänsä lupauksiaan.