Faktauutisia

Poliitikot puhuvat kielikuvin. Eli olkaa tarkkoina, jos niillä huulet liikkuvat. Heillä ei ole halua puhua faktoin. Ei, koska faktoja latelemalla äänestäjille muodostuisi kuva siitä, kuinka pihalla kulloinkin vallassa oleva hallitusjoukko on reaalimaailmasta.

Koska työssä käyviä kansalaisia kiinnostaa verotus, poliitikot puhuvat mielellään siitä, mutta aina soopaa. Niin kuin valtiovarainministeri juuri äsken budjettia esitellessään.

Selvennetään aluksi kansainväliset määritelmät, joiden mukaan myös Suomessa asiat tilastoidaan. Niiden mukaan pienituloinen on sellainen, jonka tulot ovat alle 75 % mediaanitulosta ja hyvätuloinen sellainen, jonka tulot ovat yli 125 prosenttia mediaanituloista. Loput ovat määritelmän mukaan keskituloisia. Koska Suomessa tuloerot ovat niin pienet, hyvätuloisia on vain 5.8 prosenttia kansasata. Keskituloisia on 68.2 prosenttia ja pienituloisia 26 prosenttia.

Kun hallitus lupaa keventää pienituloisten verotusta, se varmaan tarkoittaa heidän maksamaansa valtion tuloveroa. Kerrotaan se nyt kaikille euroina. Keskimäärin pienituloiset maksavat valtion tuloveroa 60 euroa vuodessa, eli viisi euroa kuukaudessa. Mahtava veronkevennys, joka räväyttää käyntiin ennen näkemättömän kulutusjuhlan? Jos valtiovarainministeri tarkoitti veronkevennyksillä myös kevennystä kunnallisveroissa, niin ei siitäkään mitään julmettua juhlaa synny. Pienituloiset maksavat kunnallisveroa vajaat kolmesataa euroa vuodessa, eli 25 euroa kuussa.

Totaalisesti kuutamolla valtionvarainministeri oli eräässä televisiohaastattelussa, jossa hän puhui veronalennuksista pieni- ja keskituloisille, eli lupasi ohimennen alennusta 94.2 prosentille veronmaksajaista. Ei tainnut herra varmaan sitä tarkoittaa, mutta syntyyhän siinä mielikuva mukavasta miehestä. Jos tosissaan puhui, kehotan niitä 5.8 prosenttia, eli kaikkia hyvätuloisia, pakenemaan kiireen vilkkaan maasta. He kun maksavat jo tänään neljänneksen kaikista tuloveroista.

Samaa numerosokeutta on poliitikoilla myös yhteisöveron kohdalla. Eikä vain numerosokeutta, vaan myös yritystalouden ymmärtämättömyyttä. Jotta kansakunta menestyy, olisi parempi kannustaa menestyviä kuin tukea toheloita. Suomessa tehdään tasan päinvastoin. Kannattamattomille yrityksille jaetut suorat ja epäsuorat yritystuet ovat noin yhdeksän miljardia euroa. Kannattavilta yrityksiltä perityt yhteisöverot ovat puolestaan noin kuusi miljardia euroa. Eli jos lopettaisimme kannattamattomien yritysten tekohengittämisen, voisimme poistaa voittoa tuottavilta yrityksiltä yhteisöveron kokonaan ja valtio säästäisi kolme miljardia euroa. Joka on suunnilleen se summa, jonka valtio ottaa ensi vuonna velkaa. Jos voittoa tuottava yritykset jakaisivat kaikki säästämänsä verot osinkoina omistajilleen, niin vielä parempi. Valtion budjetti olisi silloin yhtäkkiä ylijäämäinen.

Mutta eihän mikään hallitus niin tee. Sen sijaan kyllä kasvattavat heti, kun valtaan pääsevät, puoluetukia.

Suomen Diletantit Populistit

Jotenkin tuntuu koomiselta kutsua vain joitain puolueita populistisiksi. Tuntuu, koska kaikkien puolueiden tavoitteena on populistisin keinoin harhauttaa mahdollisimman moni äänestäjä antamaan äänensä juuri meidän puolueellemme. Eikä siinä vielä kaikki, jokainen ehdokaskin haluaa populistisilla lupauksilla äänet itselleen, eikä edes saman vaalipiirin puoluetoverille.

Jos puolue haluaa valtaan (= jakamaan äänestäjilleen muita puolueita äänestäneiden rahoja) sen täytyy luoda mielikuva siitä, että muut maksavat mutta sinä saat, kun äänestät meitä. Koska kateus on Suomessa ehtymätön luonnonvara, enemmistö äänestäjistä uskoo naapurinsa oleva isompituloinen ja äänestää onnesta hihitellen ehdokkaita, jotka lupaavat ankarimmin kupata naapurin kukkaroa.

Siksi kannattaa kiinnittää huomiota siihen, minkälaisin termein poliitikot puhuvat, kun he puhuvat tuloveroista. Yleisin termi on pieni- ja keskituloiset, joka on aika laaja joukko. Siitä puuttuvat vain ns. hyvätuloiset, joita tilastokeskuksen määritelmän mukaan on runsas viisi prosenttia tulonsaajista. Eli kun lupaa populistisesti kaikkea hyvää keski- ja pienituloisille, se tarkoittaa sitä että aikoo ottaa rahaa kuudelta prosentilta ja jakaa niitä yhdeksällekymmenelle neljälle prosentille. Aikamoista populismia sanoisin. Sen lisäksi sen luulisi olevan selvää, ettei kuudelta prosentilta voi niin paljon kupata, että siitä kummemmin riittäisi jokaiselle niistä yli yhdeksästäkymmenestä prosentista. Jos katsoo lisäksi mistä tuloverojen suurin potti tänä päivänä kerätään, ne kerätään sieltä, missä on eniten kupattavia, eli keskituloisilta. Niinpä jokainen poliitikko, joka lupaa lisää pieni- ja keskituloisille aikoo itse asiassa kiristää keskituloisten verotusta. Aika moista populismia sellainen, että lupaa palauttaa äänestäjille osan heiltä kuppaamistaan rahoista.

Kansainvälisten määritelmien mukaan noin 25 prosenttia suomalaisista on pienituloisia, noin 70 prosenttia keskituloisia ja se 5 prosenttia niitä hyvätuloisia. Eli on selvää, ettei yhdenkään puolueen kannata mainita koskaan hyvätuloisia, muulloin kuin maksumiehinä. Sekin selviää tilastoista, että valtiosektorin mediaanipalkka on kaksikymmentä prosenttia yli koko maan mediaanipalkan. Eli hyvin ovat poliitikot palkinneet julkisen sektorin palveluksessa olevat äänestäjänsä (enemmistöllä edustajista taitaa olla itsellä pakkasessa virka valtiolla). Ihmekö tuo siis on, että varsinkin vasemmalla laidalla halutaan lisätä valtiolle koko ajan väkeä. Yksityisen sektorin palkansaajista ei ole niin väliä, nehän ovat maksu- eivätkä saamamiehiä.

Aikaisemmin opetettiin mediataloissa nuorille toimittajille, että faktat pilaavat hyvänkin jutun. Nykyään opetetaan poliittisille broilereille jo päiväkodissa, että faktat pilaavat hyvän kampanjan. Onnistunutta politiikkaa tehdään niin, että luvataan mahdollisimman suurelle joukolle kaikkea hyvää ja valehdellaan, että Suomessa on muka riittävästi maksumiehiä annettuja lupauksia lunastamaan. Siksi Suomen suurin puolue viime vaaleissa olikin SDP, Suomen Diletantit Populistit.

Isommat tuloerot, kiitos

Kansakunnan tulevaisuus riippuu siitä, uskooko sen nuoriso siihen, että heidän elontaipaleensa muuttuvat ponnistelemalla paremmaksi. Jos eivät usko, miksi ponnistelisivat? Jos näyttää siltä, ettei seuraava ikäluokka saavuta millään konstilla nykyisen ikäluokan elintasoa, masentaahan se. Siksi kaiken poliittisen toiminnan tavoitteena tulee olla ponnistelun palkitseminen ja onnistumisen edellytysten luominen. Vain sellaisessa yhteiskunnassa on tarmoa, joka on menossa eteenpäin. Paikallaan seisovassa tai takaperin taapertavassa yhteiskunnassa apeus on vallalla oleva mieliala.

Suomessa poliittinen ilmapiiri ja valtamedia suorastaan kannustavat apaattisuuteen. Poliitikkojen puheiden ja median otsikoiden kaksi yleisintä sanaa ovat eriarvoisuus ja syrjäytyminen. Joita pitäisi kuulemma hoitaa sillä ainoalla tavalla, jonka poliitikot osaavat; jakamalla rahaa. Mutta ikävä kyllä, se raha pitää ottaa joiltain, ennen kuin sitä voidaan jakaa. Niinpä rahat otetaan niiltä, jotka ponnistelevat. Ei ihme, etteivät kaikki jaksa loputtomiin ponnistella. Eivät jaksa, sillä mitä enemmän ponnistelet, sitä suurempi osa palkastasi jaetaan niille, jotka eivät ponnistele. Lisäksi ponnistelevia nuoria syyllistetään siitä, että ponnistelun seurauksena tuloerot kasvavat. Että ponnistelemalla ja onnistumalla nämä nuoret ovat tekemässä Suomesta eriarvoista yhteiskuntaa.

Suomi on kummallinen maa, poikkeus kaikista muista länsimaista. Täällä onnistumista pidetään puolirikollisena, josta oikeutettu rangaistus on enemmistön mielestä se, että onnistumisen saavutuksista otetaan pois suurin osa ja jaetaan niille, jotka eivät edes yritä. Pankolla makaamista ja valittamista sen sijaan pidetään niin kovassa arvossa, että niille annetaan mediassa ilomielin runsaasti tilaa. Sen lisäksi niiden harrastamista tuetaan yhteiskunnan varoin.

Joskus media lähtee niin kovalle laukalle, että ryhtyy ihmettelemään ja paheksumaan sitä, että joissain tapauksissa saattaa jopa käydä niin, ettei yhteiskunnan varoilla loisiva saavuta samaa elintasoa, kuin ahkerasti töitä pukkaava. Se vasta sitten onkin eriarvoista ja syrjäyttävää.

Nykyinen hallitus aikoo lisätä työpaikkoja kasvattamalla pankolla makaavia holhoavien virkamiesten määrää. Joka johtaa siihen, että ponnistelemista joudutaan verottamaan vielä ankarammin. Kuka uskoo että sillä tavalla rakennetaan parempaa Suomea?

Minne on kadonnut ponnistelemisen halu? Pirtti kylmenee, jos kaikki makaavat pankolla, eikä kukaan hakkaa klapeja. Eikä sellainenkaan tulevaisuus ole kovin valoisa, jossa kaikki ovat valtion palkoilla. Ei ole, kysykää vaikka naapurista, että oliko auvoista Liiton aikoina?

Suomeen tarvitaan isommat tuloerot työtä tekevien ja siipijoukon välille. Tarvitaan, jotta nuoriso ymmärtää, että työnteko kannattaa.

 

Yksityisen omaisuuden pakkolunastus häämöttää

Pääministeri Rinne ilmoitti riemuissaan hallitusohjelmaa esitellessään, ettei mistään tarvitse sääsää. Onhan se yksi näkemys. Toinen näkemys on sellainen, että kyllä tarvitsisi ja isosti. Siis ellei aio jatkaa elämistä tulevien sukupolvien piikkiin.

Kovin korkeatasoista matematiikkaa ei tarvitse osata, jotta sen ymmärtäisi. Otetaan muutama asiaa valaiseva luku. Valtio ottaa velkaa tänä vuonna edelleen reilut pari miljardia euroa. Ennestään vatiolla on velkaa reilut sata miljardia euroa. Josta korkoja maksetaan tällä hetkellä reilut miljardi euroa. Mutta muutaman vuoden päästä varmaan reilusti enemmän.

Valtion tuloverokertymä kansalaisten pakoista on viitisen miljardia. Kun sen suhteuttaa valtion velkaan, jopa pääministerille luulisi selviävän, että olemme käyttäneet etukäteen kahdenkymmenen seuraavan vuoden tuloverot. Onneksi olkoon nuoret. Teille jää veronmaksamisen ilo, mutta veronmaksamisen hyödyt on jo syöty. Tulevaisuudessa verokertymä kaiken lisäksi pienenee edelleen, koska eläkkeelle siirtyy enemmän väkeä, kuin mitä työmarkkinoille tulee. Pienenee, koska jokaisen eläkkeelle siirtyvän eläke on pienempi kuin mikä oli hänen palkkansa.

Vasemmalla laidalla taidetaan lukea liikaa Aku Ankkaa. Mutta todellisuudessa Suomessa ei ole Roope-setää, jolla on rahaa säiliössä niin paljon, että sinne voi pulahtaa aamu-uinnille. Sekin selviää tilastoista. Yli 55 000 euroa tienaavat maksavat jo nyt puolet valtion tuloveroista. Jos heidän veroprosenttinsa nostetaan sataan, se ei vielä riitä. Silti valtio velkaantuisi edelleen. Siksi puheet siitä, että verottamalla hyvätuloisia ankarammin budjetti saadaan tasapainoon, ovat yhtä vakaalla pohjalla, kuin ikiliikkujan keksiminen.

Jos valtion lainojen korkotaso nousee viiden vuoden kuluttua viiteen prosenttiin, koko tuloverokertymä menee koronmaksuihin. Jos korot nousevat kymmeneen, mikään tuloveron korotus ei enää riitä. Silloin on ryhdyttävä realisoimaan kansalaisten yksityisomaisuutta. Onneksi olkoon nuoret toiseen kertaan. Poliitikot tulevatkin perimään vanhempienne kaiken omaisuuden, ettekä te.

Nuoret, oletteko varmasti pääministerin kanssa samaa mieltä, ettei mistään tarvitse säästää? Suuret ikäluokat ehtivät alta pois, ennen kuin korttitalo kaatuu. Mutta te nuoret jäätte elämään siinä sortuneessa korttitalossa. Siksi keski-iän ylittäneet poliitikot ovat sitä mieltä, että poliittinen kulutusjuhla voi jatkua.

 

 

 

Miksi hallitus ei tavoittele työpaikkojen kasvua?

Jos ihmisille järjestetään työpaikkoja verovaroin, se lisää veroista maksettavia menoja. Jos ihmiset työllistyvät yksityisiin yrityksiin ilman verovaroja, se lisää verotuloja. Kun valtio elää jo nyt velaksi, tuntuisi järkevämmältä politiikalta edistää yksityisten työpaikkojen syntymistä. Rinteen hallitus ei kuitenkaan tunnu ymmärtävän niinkään yksinkertaista asiaa. Viimeaikaiset ulostulot ovat ikävä kyllä kovasti keskittyneet vain siihen, minne kaikkialle voitaisiin ja olisi kivaa palkata verovaroin lisää ihmisiä.

Yksityiselle sektorille syntyy työpaikkoja, jos yritysten liikevaihto kasvaa ensi vuonna. Kasvun on lisäksi oltava suurempaa, kuin tuottavuuden kasvu. Jos tuottavuus kasvaa viisi prosenttia, niin liikevaihdon pitää kasvaa huomattavasti ripeämmin, ennen kuin yritys tarvitsee lisää työntekijöitä. Toki myös tuotekehityksellä voidaan nostaa jalostusarvoa ja sen mukana liikevaihtoa, mutta sekään ei nosta työvoiman tarvetta, ellei liikevaihto kasva enemmän kuin jalostusarvo

Jos palkkoja korotetaan isommalla prosentilla kuin millä liikevaihto kasvaa, tuottavuus heikkenee. Joka johtaa liikevaihdon hitaampaan kasvuun ja sitä kautta työvoiman tarpeen pienenemiseen. Vain kasvavilla yrityksillä on varaa palkankorotuksiin. Josta seuraa se, että jos hallitus olisi tosissaan tavoitellessaan työpaikkojen lisäämistä, se tekisi kaiken mahdollisen sen eteen, että suomalaiset yksityiset yritykset kasvat kannattavasti.

Jos katsotaan julkisen puolen toimintaa, niin tuottavuus on sielläkin avainasemassa. Jos tuottavuutta saadaan parannetuksi, yksikkökohtaiset menot pienenevät. Eli samalla rahalla saadaan aikaiseksi enemmän. Kovin usein ei kuitenkaan kuulla poliitikkojen puhuvan julkisen puolen prosessien tehostamisesta. Enemmän mediassa uutisoidaan ammattiyhdistysten propagandaa siitä, miten kamalan raskasta on julkisella puolella tehdä vuodessa sata tuntia vähemmän töitä, kuin yksityisellä puolella samoissa tehtävissä.

Ehkä julkisen puolen töissä on sama ongelma, kuin korkeushypyssä ilman rimaa. Kun ei tiedä kuinka korkealle hyppäsi edellisellä yrityksellä, niin paljonko sitä kannattaa ponnistella tälläkään kerralla? Eikä syys ole hyppääjissä, vaan valmentajissa. Jotka eivät osaa kertoa hyppääjille, miten pääsisivät korkeammalta. Eli kun ei ole rimaa ja on kyvytön johto, julkisella puolella tuottavuus ei parane. Jolloin ainoa ratkaisu on poliittinen, lisää rahaa. Jolla voidaan pyörittää suurempaa, mutta edelleen tehotonta harrastamista.

Tehoton julkisen sektori johtaa koko ajan kiristyvään verotukseen, josta seuraa korotustarvetta yksityisen sektorin palkkoihin, joka heikentää niiden kykyä kasvaa, joka johtaa työpaikkojen vähenemiseen, joka aiheuttaa veronkorotuspaineita. Eli tyhmällä politiikalla käärme syö omaa häntäänsä.

 

 

 

 

Baumolin tauti

Edellinen hallitus pyrki eroon Baumolin taudista. Nykyinen hallitus yrittää tartuttaa tautia takaisin. Kansantalouden kannalta tauti on haitallinen. Siksi on hämmästyttävää, että hallituksen tavoitteena on tautinen talous. Baumolin taudin paikallisti William Baumol 1960-luvulla, joten luulisi tiedon kiirineen jo Suomeenkin.

Yksinkertaisesti kuvaten Baumolin tauti on seuraava. Kansantaloudessa on kahden tyyppisiä töitä. Sellaisia, jossa työn tuottavuus kasvaa nopeasti ja sellaisia, joissa kasvu on hidasta tai sitä ei tapahdu lainkaan. Niillä aloilla joilla tuottavuus kasvaa nopeasti yrityksille kertyy palkankorotusvaraa. Se johtaa siihen, että matalamman kasvun yritysten työntekijät pyrkivät töihin yrityksiin, joissa tuottavuuden kehitys mahdollistaa paremmat palkat. Joka puolestaan johtaa siihen, että palkkoja on korotettava myös matalamman tuottavuuskehitysten yrityksissä, etteivät kaikki työntekijät vaihda firmaa.

Baumol käytti esimerkkinä jousikvartettia. Beethovenin jousikvarteton soittamiseen menee tänään neljältä hengeltä tasan saman verran aikaa, kuin siihen meni sata vuotta sitten. Eli jousikvartetin tuottavuus ei ole kasvanut, mutta palkka on sadassa vuodessa moninkertaistunut. Jousikvartetin kohdalla palkkojen nousu voidaan joiltain osin yrittää kompensoida lippujen hinnalla. Tuottavuuden nousu muilla aloilla on nostanut palkkoja sen verran, että se mahdollistaa korkeammat lippujen hinnat. Eli soittajien palkat ovat nousseet siksi, että muut tekevät töitä tuottavammin.

Mutta joissain maassa on keksitty kolmikantaan pohjautuva palkankorotusautomaatti. Eli palkkoja korotetaan samalla euromäärällä riippumatta siitä, miten tuottavuus eri toimialoilla tai yrityksissä kehittyy. Kolmikantahumppa on johtanut siihen, että palkkoja korotetaan keskitetyn sopimisen voimalla jopa julkisen sektorin hallintotehtävissä, vaikkei niissä ole tapahtunut tuottavuuden kehitystä kymmeniin vuosiin. Sellaisessa maassa tuottavuuttaan nostaneet työntekijät maksavatkin siksi raskaita veroja, että tuottavuuttaan nostamattomat saisivat myös palkankorotuksia. En ymmärrä, miksi ammattiyhdistykset suostuvat moiseen. Luulisi niiden pitävän ensisijaisesti huolta niistä, jotka ovat korotuksensa ansainneet, eikä käyttävän joukkovoimaansa siihen, että korotuksia ansainneiden verotusta joudutaan kiristämään.

Baumolin tautia vastaan voidaan taistella pyrkimällä lisäämään tuottavuutta mahdollisimman monella alalla. Amerikkalaisten tutkimusten mukaan helpointa olisi parantaa tuottavuutta opetuksessa ja terveydenhoidossa. Suomessa niin ei edes yritetä tehdä. Kolutukseen halutaan vain lisää rahaa, ei lisää tuottavuutta ja terveydenhoitoon tuottavuuden sijasta lisää hallintokerroksia. Kyllä mahtaa Baumolia naurattaa tautisesti, kun pilven reunalta seuraa suomalaisten poliitikkojen säheltämistä.

 

 

Laskuoppia nuorisolle

Tuntuu siltä, ettei nuorisimme osaa matematiikkaa. Millään muulla tavalla ei voi ymmärtää sitä, että opiskelijat vaativat isompia tukia ja viimeisimpänä lomarahaa siltä ajalta, kun opiskelu ei maistu. Jos osaisivat matematiikkaa, ymmärtäisivät lainaavansa ne rahat itseltään. Vanhempi sukupolvi muistaa kansanrallin Nikkelimarkka. Nuoremmille tiedoksi että siinä lauletaan; ainahan on maksettava eikös juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu.

Jos velalla elävä valtio kasvattaa verovaroilla kustannettuja tulonsiirtoja joillekin, se on vain siirrettyä verotusta. Ne velat maksetaan joskus takaisin verottamalla tulevaisuuden palkkoja. Kyllä maksetaan, vaikka joku väittää, ettei valtion velkoja mukamas jouduta koskaan maksamaan. Vai luuletteko jonkun tollon lainaavan rahojaan sillä periaatteella, että tässä on, pidä hyvänäsi.

Joten, koska valtion velka on tulevaisuuteen siirrettyä verotusta, sen maksavat tulevaisuuden veronmaksajat. Jossa on se koko juju. Arvioisin, että Suomen valtio saa lisää velkaa vielä ainakin kymmenen vuotta. Joka on suunnilleen saman verran, kuin suurilla ikäluokilla on elintaivalta jäljellä. Eli suuret ikäluokat voivat huoletta äänestää lisävelan puolesta. He eivät ehdi enää niitä lainoja lyhentämään. Mutta mitä nuorempi olet, sitä pitemmän ajan maksat tulevaisuudessa korkeampia veroja sen johdosta, että manguit korotuksia opintotukiin ja elelit asuntotuella kymmenen vuotta niin sanotusti ”opiskellessasi” oleskeluoppilaitoksissa sen keskimääräisen kymmenen vuotta aikuisiästäsi.

Eikä tässä vielä kaikki, sanottaisiin tv-shopin mainoksessa. Suuret ikäluokat olivat kooltaan noin 100 000 ja nykyiset 60 000. Eli sen lisäksi, että veroja joudutaan keräämään kulujen lisäksi lainanlyhennyksiin, niin maksajia on tulevaisuudessa neljäkymmentä prosenttia vähemmän. Ilman valtion jatkuvasti kasvavia velkojen korkorasituksiakin verotus kiristyisi todella rajusti. Ja pommitus jatkuu, kun ihminen siirtyy eläkkeelle hänen palkkansa ja sen mukana hänen maksamansa verot pienenevät kolmanneksella.

Jos nuoret osaisivat laskea, he vaatisivat tulonsiirtojen minimointia, julkisen sektorin tehostamista ja tuloverojen  ja yhteisöverojen alentamista välittömästi ja reippaasti. Siis jos ymmärtäisivät lisäksi, että maahan tarvitaan yksityistä pääomaa luomaan heille ne tulevaisuuden työpaikat, joista saa niin paljon palkkaa, että pystyy jotenkuten kituuttamaan, kun verottaja on vienyt kermat päältä.

Vain sellaiset nuoret vonkuvat lisää tukia, jotka jo tänään tietävät elävänsä siivellä myös loppuelämän. Pätevät ja osaavat haluaisivat pienentää julkisia menoja jo tänään, jotta verotus olisi huomenna edes jotenkuten siedettävällä tasolla.

Jos niin ei tapahdu, pätevät lähtevät maasta. Jo nyt kymmenet tuhannet hyvin koulutetut ovat pakanneet laukkunsa. Ensi vuonna muuttaa taas lisää, koska palkkatulojen verotus on seuraavat kaksikymmentä vuotta nousevalla käyrällä. Lähtijät kun osaavat matematiikkaa. Jäljelle jäävät vain laskutaidottomat odottamaan tulonsiirtoja.