On tavallaan viehättävää, että pääministeriehdokas on kyselyiässä Mutta myös pelottavaa. Ainahan toitotetaan, että heikko johtaja haluaa ympärilleen vain jees-miehiä. Ja nyt Rinne haluaa hallitukseensa nuttuskehveleitä, jotka etukäteen lupaavat olla nöyrästi hiljaa, kun aurinkokuningas päättää asioista.
Ensimmäisten kysymysten joukossa taisi olla ilmasto. Että hikoiluttaako, jos maapallon lämpötila nousee puolellatoista asteella? Ja jatkokysymyksenä, että jos hikoiluttaa, oletteko valmiit korottamaan kaikin eri tavoin työssäkäyvien verotusta, kunnes maksajia alkaa kylmätä? Tosiasia on, että Suomen hiilidioksidipäästöt ovat vajaat 0.2 prosenttia maapallon päästöistä. Niin että vaikka me kaikki suomalaiset kuolisimme kerralla äkkinäiseen kulkutautiin, ei se paljon maapalloa viilentäisi. Siihen en ota kantaa, olisiko maailma iloisempi paikka ilman murjottavia suomalaisia.
Mielestäni Rinteen listalta puuttui se tärkein kysymys muille puolueille. Eli kenet demareiden eduskuntaryhmästä haluaisitte pääministeriksi? Ei sitä missään laissa ole säädetty, että pääministerin pitää olla jonkun puolueen puheenjohtaja. Eikö hommaan pitäisi valita paras mahdollinen, joka saadaan virkaan houkutelluksi? Vaikka joku on hyvä vetäjä puolueelle, ei siitä välttämättä seuraa se, että hän on myös paras vetäjä maalle.
Rinne on myös riuska kolmikannan kannattaja. Ikävä vain, että tulevalta pääministeriltä on mennyt ohi korvien se, että yksi kolmesta on jo vuosi sitten ilmoittanut, ettei se enää leiki niiden kahden muun kanssa. Jäljellä on siis vain kaksi, joten rehellisyyden nimissä pitäisi kai puhua kaksikannasta. Mutta kun demarit ovat vain SAK:n poliittinen alajaosto, vielä rehellisempää olisi puhua yksikannasta. Luulisi työmarkkinoilla olevan rauhallista, kun Hakaniemestä ilmoitetaan, mitä mieltä hallitus on. Työ- ja elinkeinoministeriä tuskin kannattaa Rinteen hallitukseen edes nimittää.
Yhtenä erikoisimmista kysymyksistä pidin sitä, jossa kysyttiin, oletteko valmiita roiskimaan rahaa koulutukseen, jotta maahamme saadaan lisää akateemisia työttömiä? Voi olla, että demareiden unelmissa homma sujuu hyvin, kun ylipitkään koulutetut alisuoriutujat valmistuvat 35 vuotiaina ja lähtevät eläkkeelle 55 vuotiaina. Kylmässä maailmassa (joka ei ole vielä lämminnyt) asiat ovat toisella tavalla. Siellä ihmiset oppivat työtä tekemällä enemmän, kuin tekemättä työtä opinahjoissaan.
Ammattiyhdistysjyrillä, kuten Rinteellä, on sellainen käsitys, että työllisyys nousee, jos työttömyyden etuja korotetaan. Olisi hauskaa kuulla, mihin tuollainen lapsenusko perustuu. Kansantalouden kannalta uusien taloudelle edullisten työpaikkojen synnyttämiseen tarvitaan yksityistä pääomaa ja yksityisiä yrittäjiä. Niistä Rinteen listassa ei ollut sanaakaan.
Ei kai kiinnosta. Ne eivät äänestäneet demareita.