Joko poliitikot eivät ymmärrä mitään matematiikasta, tai sitten he uskovat, etteivät äänestäjät osaa matematiikkaa. Siihen en haluaisi uskoa, että he tahallaan yrittävät harhauttaa kansalaisia. Silti, niinkään selvään asiaan, kuin harhaanjohtamiseen aina silloin kun kyseessä on verotus, ei yksikään toimittaja viitsi tai osaa puuttua.
Kun poliitikko puhuu verotuksesta, hän puhuu aina vain valtion tuloverotuksesta. Joka on ällistyttävää, sillä ansiotuloista kertyy valtiolle veroina vain vajaa seitsemän miljardia. Toinen poliittinen verotuksen vakiovalhe on yritysverotus. Siitä kertyy valtiolle vajaa kuusi miljardia, joten aika rajuja korotuksia pitää suunnitella, jos sieltä aiotaan kairata lisää miljardeja. Kansalaisia rokotetaan arvonlisäverolla yli 21 miljardilla, kunnallisveroina liki 19 miljardilla ja erilaisilla valmisteveroilla 12 miljardia (kukaan ei osaa edes sanoa, mistä kaikista tuotteista Suomessa joutuu maksamaan valmisteveroa). Jos verotukseen halutaan todellisia muutoksia, eikö kannattaisi lähteä urakkaan noista isoimmista eristä?
Antti Rinne on allapäin siksi, että Sipilän hallitus suosi hänen mielestään verotuksessa yrityksiä. Tosiasiassa yritysten maksamat verot lisääntyivät Sipilän hallituksen aikana kahdeksan prosentin vuosivauhdilla. Kannattaisiko Rinteenkin hallituksen ”suosia” yrityksiä, jotta saataisiin seuraavat neljä vuottakin vuosi vuodelta enemmän rahaa valtion kassaan? Eikä Rinteen väite hyvätuloisten suosimisestakaan kestä päivänvaloa. Tai miten sen nyt ottaa. Voihan se jonkun ihmisen aivoissa olla suosimista, että panee kaksi prosenttia kotitalouksista maksamaan kaksikymmentä prosenttia kotitalouksien veroista. Toivottavasti Rinteen hallitus ei jatka Sipilän tapaan hyvätuloisten ”suosimista”. Moni hyvätuloinen on sitä mieltä, että hän selviäisi hieman kevyemmälläkin ”suosimisella”. Vai onko Rinteeltä mennyt sanat suosiminen ja suomiminen sekaisin keskenään?
Poliitikot rakastavat myös kansalaisten verottamista kauniilta kuulostavilla veroilla. ”Energiaverotuksella” kerätään tänä vuonna kolme kertaa isompi summa, kuin vuonna 1990. Sekin sattuu eniten pienituloisiin. Suomessa kun ei pysty elämään ilman energiaa. Torppa kylmenee ja yli puolet vuodesta on niin pimeää, että ilman valoa kolhii jalkansa huonekaluihin. Energian verottaminen onkin valtiolle tänä vuonna yhtä tuottoisaa, kuin työn verottaminen.
Myös kiinteistöveroa korotetaan lähes joka vuosi. Se näkyy välittömästi asumisen kustannuksissa ja tietenkin myös asuntojen vuokrissa. Eli silläkin tavalla poliitikot haluavat nostaa elämisen kustannuksia. Ja taas isku on suhteellisesti sitä kovempi, mitä pienemmät tulot kotitaloudella on.
Jos Rinteen hallitus haluaa parantaa yrityksiemme kilpailukykyä, se laatii hallitusohjelmaan suunnitelman siitä, miten asumiseen ja elämiseen kohdistuvia veroja voidaan nopeasti laskea. Ja laskea niin, ettei muita suoria tai piiloveroja koroteta. Se toimisi paljon paremmin, kuin Sipilän kiky. Siitä alennuksesta hyötyisivät kaikki kansalaiset, työttömät, työssäkäyvät, opiskelijat, vanhukset, lapsiperheet, kaupunkilaiset, syrjemmällä asuvat, pienituloiset ja paremmin tienaavat. Ihan kaikki.