Hakaniemen työväenteatteri on vuokrannut Säätytalon ja esittää siellä ilmiöpohjaista näytelmää Säädytön Murhenäytelmä. Käsikirjoituksen on laatinut Jarkko Eloranta ja ohjauksesta vastaa Ann Selin. Lajityypillisesti näytelmä asettuu jonnekin kolmion tragedia, improvisaatio, puskakomedia sisälle. Erikoista näytelmässä on, että ennen ensi-iltaa olevissa harjoituksissa on kolmekymmentä ammattikuiskaajaa. Heidät on kerätty työväenteatteria lähellä olevista konsulttitoimistoista. Jotkut harjoituksia seuranneet jopa väittävät, että kuiskaajat korjaavat koko ajan myös käsikirjoitusta mieleisekseen. Toinen erikoisuus on se, että näytelmää mainostetaan maksuttomana, vaikka se taitaa olla Suomen teatterihistorian kalleimman harrastajateatterin esitys.
Roolitus on ilmeisesti tehty äänestämällä. Isännän rooliin on valittu Antti Rinne, maatalouslomittajaksi Juha Sipilä, puskakomedian pakolliseen kaupunkilaisneidon rooliin Li Andersson, sekatavarakauppiaaksi Anna-Maja Henriksson ja metsänvartijaksi Pekka Haavisto. Ensi-ilta on suunniteltu juhannusta edeltävälle viikolle, mutta harjoituksia pääsee seuraamaan jo sitä ennen Yleisradion välittämänä joka ilta. Lippuja näytelmään ei myydä, vaan kulut peritään kansalaisilta riippumatta siitä haluavatko he nähdä koko näytelmää.
Tarina on yksinkertainen. Kurkihirttä myöten velkaiseen taloon tulee uusi isäntä. Hän haluaa jatkaa samaa tuhlailevaa elämää, joka johti tilan velkaantumiseen. Heti ensimmäisen kohtauksen alussa katsojille tehdään selväksi, ettei isäntä edes hetkeä harkitse sellaista vaihtoehtoa, että tilalla ryhdyttäisiin tekemään ahkerammin töitä. Tai töitä yleensäkään. Isäntä on sitä mieltä, että miksi ryhtyä ahkeroimaan, koska kylällä on jo taloja, joissa ahkeroidaan. Isännän mielestä on oikeudenmukaista, että hän käy tarvittaessa nappaamassa lampaan tai kaksi itselleen teurastettavaksi. Tai voisihan sitä ottaa joskus lehmänkin. Maitoakin saisi naapurien lehmistä, jos joku vain viitsisi lypsää sen valmiiksi kannuun.
Metsänvartija Haavisto vartioi metsiä niin tarmokkaasti, että talosta loppuvat polttopuut. Mutta isäntä ei huolestu. Viimeksi kun hän käveli kylän raitilla Niemisen talon ohi, siellä oli mottikaupalla kuivia koivuhalkoja siistissä pinossa. Ei Nieminen varmaan niin paljon polta halkoja ensi talvena, joten sieltä Haavisto voi hakea polttopuita, sitten kun talvi koittaa.
Koska kaupunkilaisneito Li on vegaani, isäntä tarvitsee myös viljaa. Mutta kun jäi itseltä toissa vuonna kylvämättä ja viime talvena syötiin viimeisetkin siemenviljat, milläs sitä mitään kylvät. Mutta ei hätää. Naapurit varmaan kylvävät. Ja korjaavat kesän lopulla kylvämänsä sadon. Joten jos syksyyn asti sinnittelee, naapurin viljalaarista saadaan Lille huttua. Tai voihan sitä käydä hakemassa vähän niistä siemenviljoistakin jo ennen syksyä. Mitä ne niin isoilla sadoilla tekevät? Tulevat varmaan toimeen pienemmälläkin.
Näytelmän on kirjoitettu kuulemma kaksi vaihtoehtoista loppua. Ensimmäinen on suoraa seurausta isännän toimista, eli kaikki muutkin isännät lopettavat työnteon ja ryhtyvät elämään toisten siivellä. Toinen loppu on sellainen, että neljän vuoden kuluttua taloon tulee uusi isäntä, joka arvostaa työntekoa.