Pikavippi-Antti on kasaamassa pikavippi-hallitusta, jonka talouspolitiikka perustuu siihen, ettei mistään tarvitse säästää ja että kaikille on rahaa jaettavana. Loistava idea, paitsi että rahaa ei ole, mutta velkaa on, reilut sata miljardia euroa.
Jotkut idiootit luulevat, ettei valtion velkoja tarvitse koskaan maksaa takaisin. Vaan kun täytyy. Jokaisella valtion ottamalla lainalla on tarkka päivämäärä, jolloin se erääntyy maksettavaksi. Jos ei ole rahaa eräpäivänä, silloin pitää ottaa uutta velka edellisen maksamiseksi. Kansalaisen, joka on sellaisessa kierteessä, sanotaan olevan pikavippi-kierteessä. Siinä karusellissa ollaan jokaisella uusimiskierroksella aina vain pahemmin lainanantajien armoilla ja joudutaan ottamaan uutta lainaa huonommilla ja huonommilla ehdoilla. Persaukisten neuvotteluasema kun on yleensä kovin heikko.
Ennusteiden mukaan työikäinen väestö vähenee Suomessa seuraavan runsaan kymmenen vuoden aikana kahdellasadalla tuhannella. Eli puheet siitä, että tilanne helpottuu, jos saadaan työllisyysaste nousemaan prosentilla parilla, on höpön löpöä. Totta kai se nousee, vaikka töissä kävisi vähemmän ihmisiä kuin ennen, koska prosentit lasketaan siitä pienenevästä joukosta. Mutta ei siinä enempää verotuloja kerry, koska niitä verotettavia on yksinkertaisesti vähemmän.
Oikea tapa laskea valtion velka kansalaista kohden onkin laskea se todellista maksajaa kohden. Eli jakaa velka yksityisellä sektorilla töissä olevien lukumäärällä. Ei velaksi elävän valtion palkkalistoilla olevat henkilöt pysty velkaa maksamaan, koska heidän palkkansa maksetaan niillä velaksi otetuilla euroilla. Kun sen laskee oikein, velan määrä maksajaa kohden kasvaa ilman uuttakin velkaa yli kymmenellä prosentilla seuraavien vuosien aikana.
En ymmärrä, miksi Pikavippi-Antti vihaa Suomen nuorisoa niin paljon, että hän kehtaa ylpeillä sillä, ettei hän aio pienentää eurollakaan heidän maksettavakseen tulevaa velkataakkaa. Uhoaa sen sijaan lisäävänsä taakkaa miljarditolkulla? Valtion velka on vain tulevaisuuteen siirrettyä verotusta. Nykyisellä tasolla olemme käyttäneet etukäteen jo kaikki muutaman seuraavan vuoden verotulot (toisella tavalla ilmaisten käytimme viime vuonna jo vuoden 2031 kaikki palkka- ja pääomatuloverot). Tulevan pikavippi-hallituksen kauden päättyessä olemme varmaan käyttäneet jo kaikki vuoden 2040 verot. Eli onneksi olkoon kaikki Suomen nuoret. Nykikää siitä valoisa tulevaisuudenkuva itsellenne.
Vielä karmeamman kuvan tilanteesta saa, jos viitsii ottaa selville, kuinka monta tuhatta verovaroin hyvin koulutettua nuorta muuttaa vuosittain valmistuttuaan pois Suomesta. Heitä ei siitä voi syyttää, sillä Pika-Vippi Antti haluaa estää heitä perustamasta Suomeen yrityksiä tai edes saamaan joltain yritykseltä käteensä verojen jälkeen eurooppalaisittain kilpailukykyistä palkkaa.
Tärkeintä ei ole se mitä tehdään, vaan se miltä tekeminen näyttää. Kun pääministeri on puolueesta, jonka arvostettu jäsen on sitä mieltä, että yrittäjät ovat kansakunnan syöpäläisiä, ei nuoria voi moittia siitä, että muuttavat pois sinne, missä yrittämistä arvostetaan. Tulevan pääministerinkin luulisi olevan tyytyväinen siihen, että nuoret lähtevät terävämmästä päästä. Jäähän tänne silloin suhteellisesti enemmän niitä pääministerin oman puolueen kannattajia siihen syöpäläisjahtiin.