Saisimmepa työväenpääministerin

Jotkut poliitikot luulevat, että onni koittaa rahaa jakamalla. Tylsempi vaihtoehto on reaalimaaliman tarjoama, eli se, että onni koittaa työtä tekemällä. Kun ilmaista jako-onnea tarjotaan enemmän, kuin mihin kansankunnan työtunnit oikeuttavat, niin kyllähän siinä valtio silloin velkaantuu.

Koska tällä hetkellä on tilanne jo ajautunut niin kaoottiseksi, että kahdella prosentilla kotitalouksista maksatetaan kaksikymmentä prosenttia tuloveroista, on selvää, että Mauno Koiviston (sd) sanojen mukaan, jotain tarttis tehrä. Kannattaa huomata, että Koivisto ei todellakaan sanonut, että jotain tarttis jaella. Yksinkertaisesti se tarkoittaa sitä, että yhä useamman suomalaisen pitää tehdä töitä ja yhä harvempi voi jatkossa elää työssäkäyvien siivellä. Kyllä jokainen täysipäinen ymmärtää, että työssäkäyvien verokuormaa ei voida enää kasvattaa.

Kun yrityksen perustamiseen tarvitaan rahaa, niin sekin luulisi olevan kaikkien ymmärryksen rajoissa, ettei uusia työpaikkoja synny, ellei jonnekin ensin keräänny pääomaa, jolla yrityksen pystyy perustamaan. Eli jos halutaan Suomeen uusia yrityksiä ja uusia työpaikkoja, niin sekin puhuu sen puolesta, ettei työn verotusta voida enää kiristää.

Poliitikot ovat kuitenkin yksinkertaisia yhden asian tolloja, puolueesta riippumatta. He luulevat, että työttömyyttä pitää hoitaa hoitamalla työttömiä. Vaan kun ei pidä. Työttömyyttä pitää hoitaa niin, että maahan syntyy uusia yrityksiä, jotka tarvitsevat uusia työntekijäitä. Eikä sekään ole pahaksi, että jo olemassa olevat yritykset menestyvät ja kasvavat sellaisella vauhdilla, että ryhtyvät palkkaamaan lisää henkilökuntaa. Jos kaikki työttömien hoivaamiseen käytettävät rahat käytetäisiinkin parin seuraavan vuoden aikana yhteisöveron alentamiseen, niin voi olla, että työpaikkoja syntyisi reippaammin kuin nykyisin. Ei kai kenenkään ole vaikeaa ymmärtää sitä, että työttömyys laskee nopeammin, jos työmarkkinoilla on imua, kuin niin että työttömyyskortistossa on työntöä.

Semantiikallakin voisi olla osansa poliitikkojen ajatusmaailman selkeyttämisessä. Jospa tästä lähtien kutsuisimme työnantajia työnostajiksi, niin ymmärtäisivät Arkadianmäellä mistä on kysymys. Nimittäin siitä, että yritys ostaa vain sellaista työpanosta, johon sillä on tarvetta ja joka on sille kannattavaa. Ei yritys mitään muutakaan osta, jos se ei sitä tarvitse. Eikä osta vaikka tarvitisi, jos ei sillä ole siihen varaa. Eli vain menestyvät yritykset ostavat lisää työpanoksia, jos sellaisia on saatavilla kannattavalla hinnalla.

Olemme kuitenkin rakentaneet sellaisen menorakenteen yhteiskuntaamme, että työn ostajan täytyy maksaa työpanoksesta nelinkertainen hinta siihen verrattuna, millä nettohinnalla työntekijä työtään myy. Toisella tavalla kerrottuna, poliitikot ovat määränneet työn myynnille 300 prosentin ”arvonlisäveron”. Eipä siis isokaan ihme, ettei kauppa käy työmarkkinoilla.

Todellisia voittajia ovat siis ne kaikki siivellä eläjät, jotka vetävät duunarin palkasta sen kolmesataa prosenttia. Kunpa joskus saisimme maahamme työväenpuolueeseen kuuluvan pääministerin, joka korjaa tuon epäkohdan. Sitä odotellessa, työttömyys ei isommin lähde laskuun, koska Suomeen ei kannata paljon yrityksiä perustaa siipiveikkoja ruokkimaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.