Poliittisen matematiikan perusidea on se, miten voin muiden rahoilla ostaa itselleni ääniä. Koska maata on johdettu tuolla matematiikalla jo niin pitkään, se on johtanut siihen, että maassamme on länsimaiden ankarin tuloverotus. Sen olisi jo aikoja sitten pitänyt herättää äänestäjät, mutta poliitikot ovat äänestäjiä ovelampia. Jotta hölmöläisten peitonjatkaminen voisi jatkua, poliitikot ovat useita keinoja älyttömyyden peittämiseksi.
Varmin keino on kiristää verotusta harvoille ja jakaa rahaa useille. Sillä tavalla käy parhaassa tapauksessa niin, että vain yksi suuttuu, mutta viisi ilahtuu. Jotta asia ei paljastuisi äänestäjille, poliitikot kutsuvat tuota äänten ostamista tuloerojen pienentämiseksi. Alkuun, noin viisikymmentä vuotta sitten se pienensikin tuloeroja, mutta liiallisesti levinneenä joudutaan nykyään siirtämään rahaa jo keskituloisiltakin. Mutta ei hätää, eivät poliitikkojen keinot siihen lopu. Otetaan lisää rahaa yhä harvenevalta joukolta ja tarjotaan asumistukea keskituloisille. Silloin nämä eivät enää jaksa laskea sitä, että kevyemmällä verotuksella heille ei tarvitsisi jakaa asumis- ja muita tukia.
Poliitikkojen pahin vihollinen on kansalainen, joka ankarasta tuloverotuksesta ja vuosittain korotetuista asumisen ja muun elämisen veroista huolimatta tulee edelleen omillaan toimeen. Sellainen kansalainen on vapaa, itsenäinen ja poliitikoista riippumaton. Siksi poliitikkojen tavoitteena on minimoida sellaisten lukumäärä. Siihen he ovat keksineet oivan keinon. Lisätään veroveroin tarjottuja palveluja ja toteutetaan ne tehottomasti. Se toimii paremmin, kuin tulonsiirrot. Toimii, koska julkisia palveluja tarjoavat kansalaiset saavat palkkansa verovaroista, eli poliitikot pystyvät päättämään heidän palkoistaan. Jos äänestät minua, nostan palkkaasi. Siksi tänä päivänä kokopäiväisistä työssäkäyvistä on jo joka kolmas julkisen sektorin palveluksessa, tuottamassa itselleen ja niille kahdelle muulle ”ilmaisia” palveluja.
Matemaattisesti se tarkoittaa sitä, että jos julkisen palvelun tuottajan bruttopalkka on sata oravannahkaa, se maksaa sivukuluineen veronmaksajille sataviisikymmentä oravannahkaa. Jos bruttopalkasta peritään veroina viisikymmentä oravanahakaa, nettona tarvitaan kuitenkin tasan se sata oravannahkaa. Eli julkista palvelua tuottavan virkailijan palkan maksamiseen menee kahden sata oravannahkaa bruttona tienaavan yksityisen sektorin palveluksessa olevan kansalaisen maksamat verot. Eli se siitä ”ilmaisesta” palvelusta.
Huolestuttavinta on, että poliitikot voivat päättää julkisen sektorin palkoista. Jos poliitikot lupaavat julkisen sektorin palveluksessa olevalle kymmenen oravannahkaa lisää palkkaa, on kahdelta yksityisen sektorin palveluksessa olevalta otettava lisää veroja viisi oravannahkaa kummaltakin. Jotta heidän ostovoimansa säilyisi ennallaan kummankin palkkaa pitäisi korottaa kymmenellä oravannahalla. Eli puheet siitä, että julkisen sektorin palkkoja voisi korottaa yksityistä sektoria enemmän, tarkoittaa verotuksen jatkuvaa kiristämistä. Ellei kiristetä, yhteiskunnan pitää lainata julkisen sektorin palkankorotukseen tarvittavat oravannahat kanainvälisiltä oravanmetsästäjiltä. Jota poliitikkomme ovatkin tehneet jo vuosikymmenien ajan.
Ilmaisia lounaita tai ilmaisia palveluja ei siis ole.