Miksei joku muu tee jotain?

Hallitus on neuvoton, mutta ei hätää. Ainahan voi syyttää muita. Vaikkapa yksityisiä yrityksiä siitä, etteivät nämä investoi.

Se, että työpaikkoja syntyisi investoimalla, on nurinkurinen ajatus. Yritykset investoivat, jos ne tarvitsevat lisää kapasiteettia. Eli ensin pitää menestyä, ennen kuin kannattaainvestoida. Joskus investoidaan myös siksi, että rahalla saa laitteita, joiden avulla tavaraa voi valmistaa entisen määrän vähemmällä väellä. Joka ei siis lisää työpaikkoja, vaan vähentää niitä. Joten hallituksen höpinä investoinneista on työpaikkojen lisäämisen kohdalta täyttä hölynpölyä. Hallituksen pitäisi sen sijaan huolehtia siitä, että yritykset haluavat parantaa tuotteidensa kilpailukykyä ja kasvattaa sen myötä markkinaosuuttaan markkinoilla. Sillä tavalla niitä työpaikkoja syntyy.

Lisäksi poliitikkojen tulisi ymmärtää, että kansantaloudessa pyörivää rahaa on rajallinen määrä. Eli mitä isompi osaa kuluu julkisen hallinnon pyörittämiseen, sitä vähemmän sitä riittää yritysten tuotekehitykseen ja hallituksen haikailemiin investointeihin. Siksi sen sijaan, että poliitikot neuvovat yrityksiä, heidän kannattaisi neuvoa itseään. Julkisella puolella voidaan nimittäin myös investoida laitteisiin ja ratkaisuihin, joiden avulla pystytään tuottamaan samat palvelut pienemmällä väellä. Jos vielä ymmärtäisivät, mikä ero on palvelutuotannolla ja tavaratuotannolla, siitäkin olisi apua. Palvelutuotannossa on tärkeintä maksimoida asiakasrajapinnassa tarvittavien resurssien määrä ja minimoida hallinnoimiseen tarvittavat resurssit.

Kansainvälisten tutkimusten mukaan (joita kukaan ei nykyisessä hallituksessa lue) sosiaali- ja terveyspuolen julkisissa palveluissa voidaan tuottavuutta parantaa kolmellakymmenellä prosentilla ottamalla käyttöön tekoäly ja lohkoketjuteknologia. Eli modernisoimalla julkisen puolen hallintoa, voitaisiin samalla rahalla lisätä asiakasrajapinnassa olevia resursseja kolmanneksella. Eli samalla rahalla saataisiin huimasti parempaa palvelua.

Mutta niinhän ei demarivetoinen ammattiyhdistysten talutusnuorassa ulkoileva hallitus tee. Ei tee, koska tekemättä jättäminen takaa heitä äänestäneille lokoisia hyväpalkkaisia työpaikkoja julkisen palvelun runsaissa, lisäarvoa tuottamattomissa hallintoportaissa.

Sama tutkimus kertoo, että pankkisektori voi saada aikaan saman kokoisen tuottavuusloikan tekoälyllä ja lohkoketjuilla. Ero julkiseen sektoriin on se, että pankkipuolella investoidaan jo noihin teknologioihin. Eli entistä kummemmalta kuulostaa hallituksen ininä siitä, etteivät yksityiset yritykset investoi, kun eivät itse halua investoida nopeasti tuottaviin kohteisiin. Olisiko aiheellista palkata valtioneuvostoon edes yksi valtiosihteeri, joka tietää mikä on lohkoketju ja miten tehdään pienellä rahalla toimivia tekoälysovelluksia? Tulisi samalla sisältöä hallituksen ”tulevaisuusinvestointeihin”.

 

 

 

 

%d bloggaajaa tykkää tästä: