Tumpelon kylässä koitti taas se aika, jolloin ryhdyttiin neuvottelemaan palkkasopimuksista. Kotvan kyräilyn jälkeen pään avaajaksi ajautui kylän kenkätehdas. Tiukkojen neuvottelujen jälkeen kenkätehtaan työntekijät saivat tulokseksi itselleen viiden prosentin palkankorotuksen.
Koska kenkätehtaalla ei ollut kummoisestikaan automaatioita, palkkakustannukset valuivat kenkien hintoihin. jotka nousivat sillä samalla viidellä prosentilla, kun huomioon otettiin myös kalliimpien kenkien arvonlisävero.
Seuraavaksi neuvotteluvuoroon tulivat Tumpelon kunnan työntekijät. Jotka oikeutetusti lähtivät vaatimaan kahdeksan prosentin korotuksia. Sen heille oli laskenut kuntaliiton kamreeri, joka todisti virkailijoille, että kenkien hinnankorotuksen kompensoimiseksi heidän pitää saada kahdeksan prosenttia, jotta voisivat nettolapalkallaan ostaa edelleen yhtä paljon kenkiä, kuin aikaisemmin.
Koska kukaan ei omista kuntaa, palkankorotuksiin suostuttiin. Se tietenkin johti kunnallisveron korotukseen, sillä millä muulla rahalla kunnan virkamiesten korotetut palkat voitiin maksaa? Joka johti siihen, että Tumpelon sahan työntekijät vaativat kymmenen prosentin palkankorotuksia, jotta heidän ostovoimansa säilyisi ennallaan kunnan virkamiehiin verrattuna.
Tiedoksi kaikille, ettei Tumpelo nimistä kylää löydy Suomesta. Mutta tarinan opetus on sovellettavissa erääseen pohjoiseen maahan. Julkisen sektorin palkankorotukset johtavat verojen korotuksiin ja ne pienentävä yksityisen sektorin palkansaajien ostovoimaa. Jotta ostovoima säilyisi ennallaan yksityisellä sektorilla pitäisi palkankorotukset olla tasan sen verran kookkaampia kuin julkisella sektorilla, että korotusten ostovoima olisi sama, mitä neuvottelijat uskovat neuvotteluissa saavansa.
Koska Suomessa ei ammattiyhdistyksillä ole minkäänlaista keskinäistä solidaarisuutta, olisi järkevintä, että palkkakierrokset avaisi julkinen sektori. Silloin yksityisen sektorin työntekijät tietäisivät tulevat veronkorotukset ennen neuvotteluja ja voisivat ottaa ne huomioon palkkavaatimuksissaan. Mutta sellaista järkeä ei tietenkään löydy SAK:sta. Ei, sillä jäsenistön enemmistö on julkisen sektorin palveluksessa. Tai siis työssäkäyvistä jäsenistä. Yleisin ammattinimike kun SAK:ssa on eläkeläinen ja toiseksi yleisin on työtön. Että sellainen ”ammattiyhdistys” meillä neuvottelee kansakunnan kilpailukyvystä.
Jos julkinen sektori ei suostu avaajaksi, sekin voisi auttaa, että VVM laskee ennen yhdenkään liiton neuvotteluja veronkorotusvaikutukset eri kokoisille julkisen sektorin palkankorotuksille. Siinä sitä olisi solidaarisuutta nieltäväksi niille vientialoille, joiden työntekijöiden verorahoilla julkiselle sektorille luvataan suuremmat palkankorotukset, kuin mitä heille luvataan.