Olipa kerran. Siis sellainen maa, jossa oli kuusi työntekijää. Heistä yksi oli Seija Sairaanhoitaja, yksi Veijo Virkamies ja loput neljä olivat yksityisen työnantajan palveluksessa. Sitten siinä maassa ryhdyttiin käymään palkkaneuvotteluja. Koska yksityisillä työnantajilla ei mennyt maan syrjäisen sijainnin johdosta kovin kummoisesti, neuvotteluissa päädyttiin sadan euron palkankorotukseen.
Kunnan ja valtion palveluksessa olevat tunsivat olevansa myös palkankorotuksien arvoisia. Jopa suuremmassa määrin, kuin yksityisen puolen kollegat. He vaativat kahdensadan euron palkankorotuksen ja sen myös saivat, koska maassa oli vasemmistolainen hallitus.
Kun veroaste tuossa maassa oli melkoisen ankara, jopa viisikymmentä prosenttia, yksityisen puolen työntekijöille jäi siitä sadan euron palkankorotuksesta vain viisikymmentä euroa käteen. Mutta riemu oli lyhytaikainen. Maan hallitus huomasi, että koska julkisen puolen palkkoja oli korotettu kahdella sadalla eurolla, jostain pitää löytää rahat korotuksiin. Koska julkisen sektorin maksamista palkoista ei voi kertyä veroja siihen samaan valtion kassaan, josta ne palkat maksetaan, niin ne rahat pitää kerätä yksityisen sektorin työntekijöiden palkoista.
Jotta kahdensadan euron korotuksiin saatiin rahat niille kahdelle julkisen palveluksessa oleville, piti niiden neljän yksityisen puolen raatajan veroja kunkin kiristää kohdalla sadalla eurolla. Lopputuloksena olikin se, että yksityisen puolen palkankorotuksesta ei ollut niille neljälle mitään hyötyä, koska koko palkanlisät vietiin korotettuina veroina. Heidän työnantajansa joutui myös maksamaan korkeampia sivukustannuksia isommista palkoista, vaikkei työntekijöille jäänyt käteen euroakaan enempää kuin aikaisemmin. Sen johdosta yrityksen kilpailukyky heikkeni ja yhdelle työntekijälle jouduttiin antamaan potkut.
Hallitus huomasi sen siitä, että työntekijän potkujen jälkeen verotulot pienenivät. Mutta koska julkisella puolella oli edelleen saman verran työntekijöitä, eihän siinä sitten muu auttanut kuin verotuksen kiristäminen jäljelle jääneiden kolmen yksityisen puolen työntekijöiden kohdalla. Niinpä sorvin ääressä ahertavat huomasivatkin yllättäen, että nettopalkka pieneni sen johdosta, että he olivat saaneet sadan euron palkankorotuksen.
Vahingosta viisastuneena yksityisen puolen liitot vaativa seuraavalla neuvottelukierroksella, että jos yksityisellä puolella ei koroteta palkkoja, myöskään julkisella puolella ei saa korottaa palkkoja. Kun sopimusta noudatettiin seuraavat kymmenen vuotta, yrityksen kilpailukyky parani ja potkut saanut palkattiin takaisin.
Joka johti siihen, että verotulot lisääntyivät ja palkkoja korotettiin julkisella puolella.