Poliitikoilla, varsinkin vasemman laidan, on outo käsitys taloudesta. Tai oikeastaan outo, vaan suuruudenhullu. Tai ei oikeastaan sitäkään, yksinkertaisesti vain liian suuret luulot itsestään. Joka on ymmärrettävää, kun on valinnut elämänurakseen niin tarpeettoman viran.
Kun vertaa hyvin ja heikommin menestyviä maita, eroista voi vetää johtopäätöksiä. Mitä menestyvämpi maa, sitä vähemmän poliitikot sekaantuvat taloudelliseen toimintaan. Ikävä kyllä, Suomi ei kuulu menestyvien maiden joukkoon. Ei edes eurooppalaisten menestyvien maiden joukkoon. Kansantuotteen kasvussa olemme jääneet viimeisen kymmenen vuoden aikana joka vuosi jälkeen verrokkimaistamme ja ennusteiden mukaan tulemme jäämään jälkeen edelleen.
Siksi on kummastuttavaa, ettei hallitus ryhdy toimenpiteisiin, purkamaan yritysten menestymisen esteitä. Sen sijaan hallitus kehua retostelee ja tuhlaa aikaansa utopiaprojekteihin. Vaikkapa sillä, että Suomi on maailman hiilineutraalein hyvinvointivaltio kymmen vuoden kuluttua. Hallitukselle tiedoksi, että reaalimaailmassa niistä onnistuu vain jompikumpi, ei molemmat. Ollaan joko hiilineutraali valtio tai hyvinvointivaltio. Ne kun taitavat olla toisensa pois sulkevia tavoitteita. Eikä taida työpaikkoja runsaammin syntyä perhevapaiden viilaamisellakaan. Pääministeri Marin, get real!
Tämä hallitus ja ikävä kyllä myös kymmenkunta edellistä, ovat yrittäneet hölmöilemällä vähentää työttömyyttä, saamatta mitään merkittävää aikaiseksi. Joka on toki luonnollista, sillä poliitikkojen pyristelyt työttömyyden alentamiseksi kohdistuvat työttömiin, eivät yrityksiin. Edes niin yksinkertainen asia ei uppoa poliitikkojen päihin, kuin se että jos kotimaiset yritykset menestyvät ja niiden tuotteita menee enemmän kaupaksi maailmalle, silloin ne palkkaavat lisää työntekijöitä.
Jos hallitus haluaisi oikeasti saada työttömyyden laskevalle trendille, hallituksen pitäisi kaikin keinoin yrittää auttaa kotimaisia yrityksiä menestymään. Paras ja yksinkertaisin keino on, että hallitus karsii aikaisempien hallitusten tekemiä esteitä yritysten menestyksen tieltä, eikä missään tapauksessa yritä ”auttaa” joitain poliitikkojen lempitoimialaa ”menestymään”. Jos maassa on reilut säännöt, niin paras voittaa. Kovassa maailmassa, siinä missä suomalaiset yritykset kilpailevat rajojemme ulkopuolella, vain parhaat kasvavat ja palkkaavat lisää työntekijöitä. Suomenmestarilla on tarpeeksi tekemistä siinä, että pärjää kansainvälisillä kilpakentillä. Ei sinne kannata verovaroin lähettää maakuntasarjan mitalisteja. Jos ette usko, perehtykää suomalaisen urheilun tukijärjestelmään. Jotainhan sekin kertoo, että kansainvälisesti parhaiten pärjäävät urheilijamme eivät ole sen tukijärjestelmän kasvattamia, he ovat kovan kilpailun karaisemia. Kilpailussa pärjätäkseen on kilpailtava.
Eikä vika ole vain poliitikoissa. Monet yritykset ovat palkanneet itkijäeukkoja toimitusjohtajiksi. Yrityksille, joiden toimitusjohtajat valittavat, etteivät saa palkatuksi osaavaa työvoimaa, ei saa antaa euroakaan tukea verovaroista. Jos eivät saa valmiiksi osaavia, kouluttakoon itse. Eivät vanhemmatkaan valita, etteivät saa valmiiksi hyvin kasvatettuja lapsia.