Politiikan joukko-oppia

Poliitikoilla on vimmattu halu kasvattaa julkisen sektorin palveluksessa olevien henkilöiden lukumäärää. Joka on luonnollista. Saahan sillä tavalla uskollisia äänestäjiä. Tai oikeammin ilmaistuna orjuutettuja äänestäjiä, joiden elämä on kiinni poliitikkojen mielivallasta.

Tällä hetkellä töissä olevista on jo joka kolmas julkisen sektorin palveluksessa. Joko valtiolla, kunnissa tai sadoissa julkisen hallinnon peiteorganisaatioissa. Jollaiseksi luen mukaan myös kaikki niin sanotut yhitöitetyt julkiset monopolit. Joita on koko ajan lisääntyvä määrä. Se taas johtuu siitä, että yhtiöittämällä minkä tahansa julkisen monopolin suojaama palvelu, voidaan ”pienentää” verotusta. Eihän se ole verotusta, kun julkinen monopoli laskuttaa yhtiömuodossa kansalaisia niistä samoista palveluista, jotka se aikaisemmin tuotti heille verovaroin. Tosin palveluiden tuottaminen maksaa yhtiöittämisen jälkeen enemmän kuin aikaisemmin, koska entinen osastopäällikkö on nykyään toimitusjohtaja ja hän ajelee hulppealla työsudebemarilla.

Koska ministerit ovat nykyään sitä ikäluokkaa, joka ei koulussa opetellut matematiikkaa, vaan joukko-oppia, kaikki päätökset tehdään mutu tuntumalla. Joka ei ole hyvä tapa käsitellä numeroita. Ainakaan isoja numeroita.  Koska ministereistä kukaan ei enää tiedä, kuinka monta nollaa on miljardissa, ei kai se silloin ole ihme, että miljoonat, miljardit ja biljardit menevät heillä sekaisin. Selvennykseksi joukko-oppia lukeneille lukijoille kerron, että biljardi on peli, jota pelataan vihreän verran peittämällä pöydällä.

Tosin vaikuttaa siltä, ettei osa poliitikoista oppinut edes joukko-oppia. Ei, koska edes seuraavaan, mielestäni melko yksinkertaiseen kysymykseen ei osata vastata. Kuinka suuri joukko yksityisen puolen työntekijöitä vaaditaan, jotta heitä verottamalla voidaan palkata yksi valti0n virkamies, jos kummatkin saavat bruttopalkkaa saman eurojoukon kuukaudessa?

Vastaus on helposti laskettavissa, jos osaisi laskea. Sanotaan, että bruttopalkka on 3 000 euroa kuukaudessa. Se tarkoittaa sitä, että työnantajan sivukustannukset huomioon ottaen palkkaamisen kustannukset ovat 4 400 euroa. Kun tuosta palkasta joutuu maksamaan veroja 1100 euroa, niin yhden uuden virkamiehen palkkaaminen vie neljän saman suuruista palkkaa nauttivan yksityisen työnantajan palveluksessa olevien maksamat kaikki verot. Eli nuo neljä veronmaksajaa eivät saa rahoilleen muuta vastinetta, kuin sen uuden virkamiehen palvelut. Jos virkamies olisi vaikkapa siivooja ja hän kävisi siivoamassa niiden neljän maksajan kodit, he olisivat varmaan tyytyväisiä. Mutta kun virkamies vain pyörittää papereita ELY-keskuksessa, ympäristöministeriössä tai mikä pahinta, syynää niiden neljän maksumiehen verovähennyksiä verotoimistossa, maksajat eivät varmaan ole yhtä tyytyväisiä verojen maksamisella saamaansa ainoaan palveluun.

Vielä karmeammaksi tilanne muuttuu, kun poliitikot säätävät vuosi toisensa perään uusia lakeja, joilla kunnat pakotettaan palkkaamaan lisää virkailijoita. Koska kunnallisvero on kahdenkymmenen prosentin pinnassa, niin samapalkkaisia yksityisen sektorin työntekijöitä tarvitaan enemmän kuin ne neljä maksamaan uuden kunnankamreerin palkka. Joukkio-oppia lukeneille voin kertoa, kun eivät itse osaa laskea, että heitä tarvitaan seitsemän. Eli taas muodostui Suomeen uusi, vielä suurempi joukko, joka ei saa verotuloillaan muuta iloa, kuin maksaa kunnankamreerin palkkaa.

Kun virkamiesten lukumäärää lisätään aikansa, kansalaiset joutuvat maksamaan Euroopan ankarampia veroja, mutta eivät saa vastineeksi muuta, kuin virastoista kuuluvaa paperien rapinaa. Kuten mainitsin, meillä on jo nyt kolmasosa työvoimasta julkisella sektorilla.  Laskelma osoittaa, että joko sitä joukkoa on pienennettävä radikaalisti, tai palkkaeroa on levennettävä reilusti julkisen ja yksityisen sektorin työntekijöiden välillä jälkimmäisten eduksi. Muuten meiltä loppuvat julkisen sektorin palkkojen maksajat.

Jotta poliitikoille syntyisi käsitys siitä, kuinka tehottoman julkisen sektorin he ovat maahamme rakentaneet, otetaan vertailukohdaksi Saksa. Siellä vain kymmenen prosenttia työntekijöistä on julkisen sektorin palveluksessa. Eli kolmannes siitä mitä Suomessa. Julkiset palvelut, viimeksi kun kävin siellä, toimivat vähintään yhtä hyvin kuin Suomessa, elleivät paremmin. Eli joukko-oppi on huono oppi politiikassa. Joskus suurempi joukko saa aikaan vähemmän kuin pienempi joukko. Tarpeeton virka aiheuttaa tarpeetonta kitkaa.