Varsinkin vasemman laidan poliitikot puhuvat mielellään tuloeroista paheksuvaan sävyyn. Tosiasiassa pitäisi kuitenkin puhua ahkerien ja siipiveikkojen tulojen erosta. Tai siitä, kuka on elonkaarensa aikana nettoveronmaksaja ja kuka nettoveronsaaja. Olemme nimittäin rakentaneet yhteisillä päätöksillä yhteiskunnan, jossa neljäkymmentä prosenttia kansalaisista on elonkaarensa aikana nettoveronmaksajia. Loput kuusikymmentä prosenttia ehtivät elämänsä aikana saada yhteiskunnalta rahaa ja maksuttomia palveluja reippaasti enemmän kuin minkä ehtivät maksaa.
Jos joku poliitikko kuitenkin haluaa puhua tuloeroista, olisi toivottavaa, että hän puhuisi niistä tarkoin termein. Vastaamalla esimerkiksi kysymykseen, mikä on hänen mielestään sopiva tuloero työssä käyvän ja työttömän sorvarin välillä? Samoin hänen olisi syytä selventää myös onko hyväksyttävää, että ylitöitä tekevä sorvari ansaitsee enemmän kuin sorvari, joka ei viitsi tehdä ylitöitä? Siihenkin olisi hyvä saada vastaus, saako työnantaja maksaa osaavalle työntekijälle enemmän palkkaa, kuin osaamattomalle. Tai onko luvallista maksaa ahkeralle enemmän, kuin laiskalle?
Markkinatalous on yksinkertainen oppi. Ainakin työmarkkinoiden osalla. Kenenkään ei kannata maksaa kenellekään palkkaa enempää, kuin minkä hän pystyy palkatun henkilön työpanoksesta laskuttamaan markkinoilta. Siksi tuloeroista puhuminen on idioottimaista. Poliittisella päätöksellä osaamattoman laiskurin työpanoksesta ei kukaan pysty laskuttamaan markkinoilla samaa hintaa, kuin ahkeran osaajan panoksesta. Jos heille pitää maksaa samaa palkkaa, niin miten luulette käyvän? Laiska ryhtyy ahertamaan, vai ahkera laiskottelemaan? Arvelisin, että laiskottelu lisääntyy.
Tuloerojen suuruus ei siis ole maassamme ongelma, sen sijaan ongelma onkin tuloerojen pienuus. Tilastojen mukaan tuloerot ovat Suomessa OECD maista kymmenenneksi pienimmät. Se, että laiska ja osaamaton saa samaa palkkaa kuin ahkera ja osaava, ei kannusta ketään lisäämään osaamistaan eikä ahkeroimaan enemmän. Siksi pienet tuloerot ovat aiheuttaneet sen, että tuottavuus ja kansantuote eivät kasva Suomessa samalla tahdilla, kuin muissa pohjois-Europan maissa. Sen sijaan ne matavat etelä-Euroopan maiden kanssa samalla lempeällä mañana rytmillä. Sekin on selvää, että pienet tuloerot estävät palvelusektorin kasvun. Jos kaikki saavat samaa palkkaa, kenelläkään ei ole varaa ostaa kenenkään muun palveluksia.
Poliitikkomme haluavat myös pienentää ankaralla progressiivisella verotuksella noita olemattomia tuloeroja vielä olemattomimmiksi. Heillä on vimmattu halu jakaa ahkerien ja osaavien rahoja laiskoille ja osaamattomille. Johtunee varmaan siitä, että aika useaa poliitikkoa äänestävät vain laiskat ja osaamattomat. Jyrkkä progressio onkin aiheuttanut sen, että ahkerointi ja osaaminen ovat maassamme kuihtumaan päin. Siksi poliitikkomme ovat jo vuosia joutuneet jakamaan laiskoille verorahan lisäksi myös enemmän ja enemmän velkarahaa, koska ahkerat osaajat muuttavat muihin maihin. Velkaa poliitikkomme ovat vielä toistaiseksi saaneet lupaamalla lainanantajille, että ahkerat osaajat maksavat nuo lainat takaisin. Joka on katteeton lupaus, koska ahkerat ja osaajat harvenevat koko ajan. Julkinen velkakaruselli (valtio 110 ja kuntasektori 25 miljardia) on myös johtanut siihen, että kansalaiset luulevat, että niin pitää elää. Siksi asunto-osakeyhtiöille on kertynyt velkaa 35 miljardia. Kansalaiset siis asuvat myös sillä mentaliteetilla, että joku myöhemmin hoitaa heidän velkansa.
Ikävä kyllä ne, jotka hoitavat loppupeleissä valtion, kunnan ja asuntoyhtiöiden velat, ovat näiden velalla elävien omat lapset. Siksi vastuullisten vanhempien on pantava poliitikkojen vastuuton velanotto kuriin. Ikävä kyllä, se ei ole demokratiassa madollista. Ei ole, koska enemmistö saa enemmän kuin maksaa ja vähemmistö maksaa enemmän kuin saa. Tilastokeskuksen tilastojen mukaan maasta muuttaa vuosittain noin kaksikymmentätuhatta hyvin koulutettua nuorta ulkomaille. Kymmenessä vuodessa muuttajia on siis kaksisataa tuhatta. Jos olisin kansainvälinen lainanantaja, en antaisi Suomelle euroakaan lainaa. Velkaa voi maksaa takasin velkarahalla vain Hölmölässä.