Miksi demokratia ei sovi Suomeen?

Tasa-arvo on hyvä asia. Siis sellainen tasa-arvo, jossa kaikkia kansalaisia kohdellaan samalla tavalla. Oikeudenmukaisuus on paljon hankalampi rasti, koska se ei koskaan ole objektiivisesti mitattavissa. Kukin tuppaa tykönään kokemaan oikeudenmukaisuuden melko lujasti subjektiivisena asiana. Eli jos Möttöstä kohdellaan samalla tavalla kuin minua, saatan kokea tasa-arvoisen kohtelun epäoikeudenmukaisena. Varsinainen epäoikeudenmukaisuuden karnevaali alkaa välittömästi, kun tasa-arvoiseen kohteluun kytketään mukaan raha. Silloin enemmistö kansalaista hyppää oitis oikopolulle todeten, että jos en saa enemmän kuin muut, se on epäoikeudenmukaista ja epätasa-arvoista.

Demokratia taas on järjestelmä, jossa enemmistö päättää asiat ja vähemmistö puristaa nyrkkiä taskussa. Järjestelmä olisi muuten toimiva, ellei sekin käsittelisi rahaa. Edustuksellinen demokratia, jossa päätöksentekijät valitaan enemmistön turvin, onkin itse asiassa demokratian irvikuva. Varsinkin sellaisessa maassa, jossa on monipuoluejärjestelmä. Irvikuva on tietenkin vielä sitä irvokkaampi, mitä useampi puolue saa edustajiaan parlamenttiin. Esimerkkiä ei tarvitse hakea Arkadianmäkeä pitemmältä.

Jos äänestysprosentti on parlamenttivaaleissa kuusikymmentä, niin ”enemmistöpäätöksiä” voi tehdä kolmekymmenenyhden prosentin kannatuksella. Melko kaukana ollaan siis demokratian perusideasta, eli siitä että päätöksien takana on kansan enemmistö.

Katsotaan sitten mihin tämä on johtanut? Suomessa puolueet ovat aikoja sitten heittäneet aatteet roskakoriin ja ryhtyneet äänten ostajiksi. Kun sen ymmärtää, se selittää paljon. Koska puolueet haluavat valtaan, ne tarvitsevat paljon ääniä saadakseen paljon edustajia. Ääniä saa helpoiten ostamalla. Joka on pienoinen ongelma, sillä harvalla puolueella on sellaista kassaa, että sillä voisi montaakaan ääntä ostaa. Siksi poliitikot ovat keksineet ostaa ääniä äänestäjien omilla rahoilla, eli lupaamalla äänestäjilleen rahaa, jos valtaan pääsevät.

Mutta koska omaa rahaa ei ole, se on ensin otettava joltain, ennen kuin sitä voi antaa joillekin muille. Tyhminkin poliitikko ymmärtää, että jos rahaa ottaa kolmelta ja antaa yhdelle, sillä tavalla äänisaalis ja melko ohueksi. Mutta jos sen sijaan ottaa yhdeltä ja jakaa sen kolmelle, äänisaalis on turvattu. Ainoa ongelma on tämä monipuoluejärjestelmä. Tai ei oikeastaan sekään, vaan se, että kaikki puolueet ottavat rahan siltä samalta yhdeltä, ja kukin jakaa sen omille kolmelleen. Äänestäjien harhauttamiseksi järjestelmää kutsutaan progressiiviseksi verotukseksi.

Se, ettei poliitikoilla ole moraalista selkärankaa, on johtanut siihen, että vaali toisensa jälkeen he lupaavat niille kolmelle enemmän, kuin pystyvät siltä yhdeltä nyhtämään. Se on johtanut siihen, että poliitikot ovat jo toistakymmentä vuotta ostaneet itselleen ääniä omien äänestäjiensä piikkiin ottamallaan velkarahalla. Hauskinta tuossa hölmöläisten hommassa on se, että samaiset poliitikot ovat huolestuneita kotitalouksien, eli äänestäjiensä velkaantumisesta. Pelkäävät varmaan, etteivät äänestäjät jossain vaaleissa enää anna heille lupaa ottaa piikkinsä omien velkojensa lisäksi poliitikkojen lupauksien katteiksi otettuja velkoja.

Kun velkarahalla äänestäjille on jaettu holtittomasti vuosikausia maksuttomia palveluja ja puhdasta rahaa, se on johtanut siihen, että vain kolmasosa äänestäjistä on enää tämän sirkuksen maksumiehiä. Joka on johtanut demokratian ikävimpään tulokseen. Poliittinen järjestelmä ei pysty itse oikaisemaan tätä syöksykierrettä. Ei pysty, sillä niin tyhmää poliitikkoa ei ole, että hän ryhtyisi leikkaamaan siltä kahdelta kolmasosalta jotain.

Siksi tanssit Titanicin kannella jatkuvat, vaikka laiva on uppoamassa. Ennustan, että kymmenen vuoden kuluttua maksumiehiä on enää vain viidesosa kansasta ja vaaleissa annettuja lupauksia katetaan entistä enemmän velkarahalla.