Marinin hallitus ilmoitti viilanneensa SOTE paketin uusiksi. Johtoajatuksena uudessa ehdotuksessa on se, ettei kenenkään verotus kiristy ja taivaasta sataa mannaa. Lisäksi hallitus ehdottaa, että Suomessa lopetetaan sopimuspohjainen markkinatalous.
Ensimmäinen johtoajatus edellyttää tosin sitä, että eduskunta säätää maahan uudet matematiikan lait. Nimittäin kun vanhan matematiikan mukaan verotus kiristyy, jos kolme miljoonaa kunnallisveroa maksavaa kansalaista pienentää verojaan SOTE:n verran ja se sama summa kerätään puoleltatoista miljoonalta valtionveron maksajalta. Ilmiselvästi Marinin hallitus tarvitsee matematiikan opetusta. Voisiko Harri Saukkomaa tarjota matematiikan tunteja Sanna Marinille? Uskon, että ne puolitoista miljoonaa valtionveronmaksajaa olisivat valmiit maksamaan mukisematta sen konsultointilaskun.
Eduskunnassa on myös perustuslakivaliokunta, joka on tähän mennessä aina tarmokkaasti jarruttanut kaikkia uudistuksia. Mutta nyt tuo valiokunta on hipihiljaa, kun hallitus ehdottaa, että kahden oikeustoimikelpoisen tahon vapaaehtoisesti solmimat sopimukset pitää purkaa taannehtivasti, ilman sopimuksissa sovittuja sopimussakkoja. Jos sellainen lainvastainen toimi menee läpi eduskunnassakin, on melko turha toivoa tähän maahan seuraavaan sataan vuoteen euroakaan kansainvälistä sijoitusrahaa. Kuka sijoittaisi rahojaan maahan, jossa hallitus voi aina halutessaan purkaa sopimuksia jopa taannehtivasti?
Sipilän hallituksen SOTE tavoite oli järkeistää palvelut ja saavuttaa järkeistämällä kolmen miljardin säästöt. Marinin hallituksen tavoite on säilyttää Demareita äänestävän sote-henkilökunnan määrä vähintään entisellään. Johon Kepu suostui sillä ehdolla, että kaupunkilaiset maksavat valtionveroina Kepua äänestävien SOTE-maksut. Matematiikkaa ymmärtämättömän pääministerin mielestä tavoite säilyi ennallaan. Vaikka tavoitteen etumerkki vaihtui miinuksesta plussaksi. Eli kolmen miljardin säästöt muuttuivat kolmen miljardin lisäkustannuksiksi. Mutta joukko-oppia opiskelleen pääministerin mielestä kolme miljardin euron joukko pysyi ennallaan, eli mikään ei muuttunut.
PS.
Ei mikään ihme, että hallitus yritti salaa ujuttaa Suomen maksajaksi EU:n uuteen etelä-Europan tukipakettiin. Nimittäin Jussi Halla-Aholla oli järkevä ehto osallistumiselle. Suomalaisten veronmaksajien ei pidä tukea verovaroin maita, joissa veroprosentti on alhaisempi, kuin Suomessa. Kerätköön ensin veroja omilta kansalaisiltaan yhtä rankalla kädellä kuin meiltä kerätään.