Antelias pääministeri

Pääministeri totesi, luvattuaan jakaa suomalaisten veronmaksajien rahoja sinne tänne ympäri Eurooppaa, että Suomi on rikas maa. Olisi mukavaa, jos pääministeri selventäisi veronmaksajille, mihin moinen väite perustuu.

Todellisuudessa Unionin tukipaketin tavoite on se, etteivät eteläisissä jäsenmaissa jouduta verottamaan kansalaisia yhtä raskaasti kuin Suomessa. Ja kun pääministeri on aikansa jakanut veroeuroja etelämmäksi, niin eipä taida Suomi olla edes pääministerin mielestä enää rikas maa.

Oikeudenmukainen tukeminen olisi sellaista, jossa tukea annetaan niihin maihin, joissa verotus on keskimääräistä korkeampaa. Ei siis niin kuin nyt, että tukea antavat ne maat, joissa verotus on kireää, niille maille joissa verotus on matalaa. Ihan vain maalaisjärjellä, jos verottaisivat työtä tekeviä yhtä raskaasti kuin miten työntekijöitä verotetaan Suomessa, mahtaisivatko pärjätä pienemmillä avustuksilla?

Rikkaan maan pääministerille tiedoksi. Suomessa on Unionin neljänneksi ankarin arvonlisävero. Runsaasti tukea saavassa Italiassa se on huomattavasti alempi. Arvelen myös, että Italiassa verosiivilä on hieman isommalla silmäkoolla varustettu, kuin Suomessa. Jospa ensin korottaisivat arvonlisäveronsa Suomen tasolle, ennen kuin pyytävät apurahaa ”rikkaalta” Suomelta. Muutenhan käy niin, että Suomessa joudutaan korottamaan arvonlisäveroa, ettei Luigin tarvitse korottaa.

Sama tilanne on palkkaverotuksessa. Suomessa yli 10 000 euroa kuussa tienaavan on verotus Unionin neljänneksi kireintä. Ja kun se joukko maksaa yli 80 prosenttia tuloverokertymästä, niin etelän löysille jaettavien tukien johdosta, heidän verotustaan on kiristettävä. Keskipalkkaisen, noin 4 000 euroa tienaavien verotus on seitsemänneksi kireintä, eli kyllä senkin joukon veroja on kiristettävä. Eivätkä pienituloisimmatkaan selviä ilman kiristyksiä, sillä 2 500 euroa kuussa tienaavia verotetaan kahdeksanneksi kireimmin Suomessa.

Jos tarkastellaan Marinin jakamaa rahaa, niin vain Saksalle kävi huonommin kuin Suomelle. Kaikki muut pärjäsivät paremmin, eli niissä joudutaan kiristämään verotusta vähemmän kuin ”rikkaassa” Suomessa. Mutta saksalaiset jäävät kuitenkin netolle. Sillä suurimmat tuet jaettiin niihin maihin, joihin saksalainen teollisuus myy eniten. Sen sijaan Suomen teollisuuden tuotteita viedään melko niukasti Italiaan, Kreikkaan, Espanjaan ja Portugaliin.

Pitäisikö seuraaviin jakotalkoisiin lähettää sellainen pääministeri, jolla olisi hieman realistisempi käsitys siitä, kuinka rikas Suomi on?

 

 

 

 

 

 

 

 

%d bloggaajaa tykkää tästä: