Jos haluaa mahdollisimman lyhyesti kuvata eduskunnan toimintaa, niin ehkä sitä kuvaa parhaiten se, että kansanedustajat ovat kuin sammakot kaivon pohjalla. Sieltä päin kurkkiessa kaivon suu näyttää koko maailmalta. Jos istuisivat sen sijaan kaivon reunalla, maailma saattaisi näyttää avarammalta. Vähän sillä silmällä edustajamme käyvät, jos edes käyvät keskustelua Natosta. Eikä yksisilmäisyys koskaan anna stereokuvaa mistään. Yrittäkää vaikka arvioida tuntemattomassa maisemassa etäisyyksiä toinen silmä suljettuna.
Asiaa voi miettiä esimerkiksi kansainvälisten sijoittajien silmin. Jos ovat jostain syystä hakemassa sijoituspaikkaa vaikkapa uudelle Eurooppaan sijoitettavalle tuotantoyksikölleen, niin melko varmasti yksi päätöksenteon kriteereistä on se, onko sijoituskohde Nato-maa. Jos ei ole, niin miksi ei ole miettivät.
Kun sitten sijoittaja huomaa, ettei Suomi ole Naton jäsen, hän varmaan tarkastaa mitkä muut Venäjän naapurimaat ovat jättäytyneet Naton ulkopuolelle. Sen tarkastelun jälkeen Suomen houkuttelevuus on aika heikko. Nimittäin vain kolme Venäjän naapurimaata ei ole Naton jäseniä. Ja ne maat ovat Valko-Venäjä, Ukraina ja Suomi.
Sen jälkeen kansainvälinen sijoittaja selvittää missä hapessa nuo kolme maata ovat. Eikä siihen joukkoon kuuluminen anna Suomesta kovin valoisaa kuvaa. Ukrainassa kävi, miten kävi eikä Valko-Venäjälläkään ei ole kovin auvoiset olot. Suomessa tosin on toistaiseksi melko rauhallista, mutta kun Ukrainalle kävi, miten kävi ja Valko-Venäjälle on käymässä, miten on käymässä, niin koska mahtaa olla Suomen vuoro, sijoittaja arvioi.
Suomen asema sijoituskohteena ei muutenkaan ole kovin kummoinen. Luonnonvaroja on niukasti, metsää lukuun ottamatta. Raaka-aineet pitää kuljettaa lähelle napapiiriä ja valmiit tuotteet napapiirin tuntumasta markkinoille. Kun lisäksi palkkataso on sama, kuin niissä maissa, jotka sijaitsevat markkinoiden keskellä, niin mikä on se ainutlaatuinen kilpailukykytekijä, jota kansainvälinen sijoittaja uskoo Suomesta löytävänsä.
Seuraavaksi sijoittaja tutkii Suomeen viime vuosikymmeninä tehtyjä sijoituksia ja huomaa, ettei maahan ole tehty kummoisestikaan green field investointeja. Puhtaasti uusia tuotannollisia investointeja hän ei löydä, muutamia yrityksiä on kyllä ostettu, mutta muutamassa vuodessa niiden tuotanto ja tuotekehitys on kauppojen jälkeen siirretty pois Suomesta.
Sitten sijoittaja tarkistaa uudemman kerran palkkatason ja silloin hänelle selviää, että työntekijöiden saamaan nettopalkkaan verrattuna hänelle palkanmaksusta aiheutuvat kustannukset ovat kolminkertaiset. jos hän vielä sen jälkeen jaksaa perehtyä valtion tuloihin ja menoihin hänelle selviää, että huolimatta työntekijöiden ankarasta verotuksesta, valtion menot ylittävä miljarditolkulla valtion tulot. Josta hän päättelee, että työntekijöitä tullaan tulevaisuudessa verottamaan vieläkin ankarammin ja myös työnantajille tullaan mätkimään lisää maksettavaa.
Jos hän vielä saa selville, että maassa tehdään vuositasolla vähemmän työtunteja, kuin markkinoiden keskellä sijaitsevissa Euroopan maissa, viimeistään siinä vaiheessa hän luopuu ajatuksesta sijoittaa euroakaan Suomeen. Mutta se ei kansanedustajia haittaa, onhan maassa isompiakin asioita mietittävänä. Niin kuin vaikkapa maakuntahallintoon valittavien edustajien saamien kuukausikorvauksien koko ja oppivelvollisuuden pidentäminen.