Konkurssi hallitus

Koska pääministerillä, eikä varmaan monella muullakaan ministerillä ole käsitystä siitä, kuinka monta nollaa on miljardissa, selvennän. Tuhannessa eurossa on kolme nolla, miljoonassa kuusi ja miljardissa yhdeksän.

Kun velkaa otetaan miljardi se tarkoittaa, että velkaa otetaan jokaista kansalaista kohden (vauvasta vaariin) 200 euroa. Jos sitä otetaan 10 miljardia, se on 2 000 euroa per nenu. Ei tunnu paljolta, varmaankaan. Mutta kun sitä on ennestään jo yli 20 000 euroa per kansalainen, silloin alkaa jo tuntua. Kun otetaan vielä huomioon sellainen pikkuseikka, että yksityisen sektorin palkansaajia on vain puolitoista miljoonaa, niin silloin alkaa jo huimata. Velkaa on 90 000 euroa per nettoveronmaksaja. Sillä eihän sellainen henkilö, jonka palkka maksetaan verorahoista, voi maksaa verorahoilla maksetusta palkastaan nettoveroa.

Jospa kerron asian vielä toisella tavalla. Valtion tuloverokertymä on noin 6 miljardia. Hallitukset ovat ottanut velkaa jo kahdenkymmenen vuoden tuloverokertymän verran, eli tosiasiassa käyttänyt etukäteen seuraavien kahdenkymmenen vuoden tuloverot. Eikö edes hieman hävetä?  

Lainojen korot ovat tällä hetkellä alhaalla, prosentin pinnassa. Mutta kukaan ei takaa, että ne pysyvät alhaalla myös tulevaisuudessa. Kun maailmantalous piristyy, inflaatio kiihtyy ympäri maailman ja myös rahan kysyntä kiihtyy. se johtaa siihen, että korot lähtevät nousuun. Kovin kauaksi menneisyyteen ei tarvitse matkustaa, että löytää hieman erilaisia korkolukuja. Vuonna 2000 korkotaso oli viiden prosentin hujakoilla ja vuonna 1990 reilusti yli kymmenen.

Jos menneisyydestä ottaa mallia, piristyminen johtaa siihen, että lainojen korot lähtevät nousuun. Kun valtiolla on tällä hetkellä velkaa liki 130 miljardia, viiden prosentin korkotaso tarkoittaisi 6,5 miljardin vuosittaisia korkomenoja. Eli jos niin käy, silloin kaikki valtion kansalaisten tuloista keräämät veroeurot kuluvat korkoihin. Jos korot nousisivat kymmeneen, niin vaikka käyttäisimme korkoihin kaikki valtion tuloverot, meidän pitäisi ottaa lisäksi yli kuusi miljardia uutta velkaa pelkästään siihen, että selviäisimme entisen lainojen koroista.

Kaikille muille, paitsi kansanedustajillemme on selvää, ettemme voi jatkaa näin. Mutta kun aina on tulossa jotkut vaalit, jatkamme tätä hölmöläisten peitonjatkoa. On selvää, että lyhyellä tähtäimellä emme voi tehdä muuta, kuin lopettaa välittömästi lisävelan ottamisen. Mutta vastuullinen hallitus tekisi suunnitelman myös siitä, miten velkaa saadaan joka vuosi pienemmäksi ei suuremmaksi. Siksi en ymmärrä Marinin hallitusta. Kyllä he yllä olevat luvut tietävät. Mutta silti he ajavat maan vararikkoon. 

Onko Marinin hallitus uusi Otto Wille Kuusisen hallitus, joka yrittää ajaa maamme vieraan vallan haltuun? Tosin tällä kertaa niin, että vieras valta ei ole tuossa naapurissa, vaan se on Maailmanpankki.

%d bloggaajaa tykkää tästä: