On maita, joissa verotusta ohjataan kannustamaan kansalaisia ahkeruuteen. On myös maita, joissa verotuksen tavoitteena on tasata tulot ahkerien ja vähemmän ahkerien välillä. Jostain syystä, elintaso on parempi niissä maissa, joissa kansalaisia kannustetaan ja matalampi niissä, joissa ahkeruudesta rankaistaan. Yksinkertaistettuna asian voi ilmaista myös niin, että on maita, joissa tekeminen on suuremmassa arvossa, kuin jakaminen.
Kun seuraa poliittista keskustelua maassamme, kovain harvoin kuulee kommentteja siitä, miten tekemistä pystyttäisiin kannustamaan. Puheenvuorot keskittyvät enimmiltään siihen, miten jäljellä olevan, mutta koko ajan harvenevan, ahkeran ja ponnistelevan joukon työn tuloksia voidaan jakaa muille. Edes kovin syvällisesti ei tarvitse perehtyä kansantalouden perusteisiin, jotta ymmärtää, että kansakunnan elintaso on riippuvainen tekemisestä, ei jakamisesta. Siksi on outoa, että vain ani harva kansanedustajistamme on kiinnostunut kohottamaan äänestäjiensä elintasoa.
Normaali työssäkäyvä kansalainen odottaa ahkeruuden ja osaamisen korreloivan omaan palkkaansa. Eli mitä enemmän osaat ja mitä pitempää päivää teet, sitä suurempi tulisi korvauksen olla. Jos joku uskoo, ettei asia ole niin, käsityksen pystyy helposti testaamaan kokeilemalla, kuinka moni kansalainen on valmis tekemään vuodesta toiseen ylitöitä ilman korvausta.
Pääministeri esitti omana käsityksenään asian niin, että kansalaisille pitäisi osaamisesta ja ahkeruudesta riippumatta maksaa käteen vain sen verran, että he tulevat sillä summalla joten kuten toimeen. Ylimenevän osa pitää hänen mielestään verottaa jaettavaksi hänen puolueensa kannattajille. Saanen hieman epäillä. Jos nettopalkan päättää työpanoksesta riippumatta pääministeri, saattaa käydä niin, että kansalainen arvioi vastaavasti pienemmän työpanoksenkin riittävän.
Kun jakamisen himo on poliitikoilla ylittänyt terveen järjen tason, jakamista harrastetaan nykyään velkarahalla, reippaasti yli kansakunnan maksukyvyn. Mutta myös valtion velat on joskus maksettava. En siis ymmärrä, miksi poliitikot vihaavat omia lapsiaan niin paljon, että kasaavat heidän maksettavakseen vuosi vuodelta koko ajan kasvavaa velkavuorta. Senkään ymmärtäminen ei vaadi isompaa talousosaamista, että mitä enemmän valtiolla on velkaa, sitä suurempi on riksi korkojen nousulle. Asian voi varmistaa Kreikan Keskuspankista.
Vastuullinen poliitikko kertoisi rehellisesti äänestäjille, että joudumme kymmenen seuraavan vuoden aikana sopeuttamaan julkiset menot kantokykymme mukaisiksi, jotta Suomi saadaan takaisin sellaiseksi yhteiskunnaksi, joka arvostaa ja palkitsee kansalaisiaan ahkeruudesta ja osaamisesta.
Mutta jotta siihen päästään, meidän tulisi löytää jostain uudet, kansakunnan hyvinvoinnista kiinnostuneet kansanedustajat Arkadianmäelle nykyisten, vain omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneiden tilalle.