Jos suomalainen yritys ei pärjää, se on työnantajien edusmiehen mielestä poliitikkojen vika. Ammattiyhdistyjyrien mielestä taas tarvitaan lisää koulutusta, lisää liksaa ja leppeämpi ilmapiiri firmoihin. Poliitikkojen mielestä tarvitaan lisää virkamiehiä keksimään työttömille harrastuksia, joita he tosin kutsuvat ”koulutukseksi”. Sellainen pikkuseikka, ettei esimerkiksi Koneen toimitusjohtaja valita, jää medialta huomaamatta. Tutkiva journalisti ryhtyisi miettimään, miksi ei valita. Tai selviää se tutkimattakin. Kone on hyvin johdettu yritys, joka pitää huolta siitä, että sen tuotteet ovat kilpailukykyisiä, henkilökunta osaavaa ja tavoitteet korkealla.
Tutkimatta selviää sekin, että äänekkäimmin vinkuvat ne johtajat, jotka eivät osaa johtaa firmaansa, eivät pysty kehittämään kilpailukykyisiä tuotteita, eivätkä edes osaa valmistaa niitä kilpailukyvyttömiä tehokkaasti.
Kun maamme liittyi Unioniin, menestyvät ja kansainvälisesti ajattelevat yritykset huomasivat, ettei niiden kannata tuhlata hetkeäkään kotimaisiin kissanristiäisiin. Siksi Etelärannassa kokoontuu enää peräkammarin poikien konklaavi. Menestyksekkäiden yritysten johtajat piipahtavat siellä korkeintaan kerran pari vuodessa syömässä rapuja. Niitäkin omilla rahoillaan ja itse valitsemassaan seurassa.
Toinen selitys sille, ettei Eteläranta enää kiinnosta menestyviä kansainvälisiä yrityksiämme on se, että niiden henkilökunnasta koko ajan kasvava osa on muualla, kuin Suomessa. Muutamilla isoilla firmoilla on joissain maissa jopa enemmän väkeä kuin Suomessa. Miksi siis sellaisten yritysten johtajien kannattaisi tuhlata aikaansa kotimaisiin kahinoihin, kun firman kannalta isommat asiat ratkaistaan Saksassa tai Ruotsissa.
Ammattiyhdistysten pomojakin käy sääliksi. Käy, koska he joutuvat neuvottelemaan kakkosketjun ukkojen kanssa. Ykkösketjun ukot neuvottelevat isojen maiden ay-ukkojen kanssa.
Maamme hallitus on sekin kuutamolla. Yritysjohtajat kun eivät enää viitsi seurustella heidän kanssaan. Ja miksi viitsisikään, kun maamme hallitus ei pysty vaikuttamaan duunareiden palkkoihin eikä kehittämään firmoille uusia tuotteita. Kun lisäksi tämän, eikä sen puoleen viiden edellisenkään hallituksen, panostukset osaamiseen ole tuottaneet rahanarvoista osaamista firmoille, edes se ei motivoi ajankäytöstään tarkkaa ammattijohtajaa käymään hallituksen pakeilla. Siksi ministerit tapaavatkin vain luuserijohtajia, jotka käyvät heidän luonaan itkemässä firmoilleen lisää tukia.
Jos hallitus ymmärtäisi jotain reaalimaalimasta, se toteaisi tyynesti, että pätevät pärjäävät ilman meitä ja ettei pätemättömiä kannata tukea, koska siinä menevät rahat hukkaan. Vai tuleeko jollekin mieleen, että joku firma olisi menestynyt pitemmän ajan sen johdosta, että se saa tukea verovaroista. Lopetetaan siis menestymättömien firmojen tukeminen verovaroin ja madalletaan säästyneillä rahoilla menestyvien yritysten verokuormaa. Saattaisivat silloin menestyä vieläkin paremmin. Joka pitäisi kai olla hallituksenkin tavoite, siis se että pätevät pärjäävät.