Agit Prop oli oikeassa

Nykyään toimittajat eivät enää viitsi perehtyä faktoihin. Riittää kun repäisee lonkalta vetävän otsikon. Mieluummin sellaisen, jossa mielistellään kulloistakin hallitusta. Joka on toki ymmärrettävää, koska niin usean toimittajan palkasta merkittävä osa maksetaan suoraan tai välillisesti verovaroin. ”Riippumaton media” on Suomessa mennyttä aikaa.

Media päästää kritiikittä läpi hallituksen propagandaa. Kuten seimerkiksi sen, että hallitus haluaa ”auttaa” yrityksiä lisäämällä ”panostuksia” koulutukseen. Rehellinen hallitus ei niin tekisi, vaan se leikkaisi kolutushumpparahoja ja kohdistaisi jäljelle jäävät sinne, mikä todella auttaisi yrityksiä. Se kun ei paljoa lämmitä, vaikka kouluttaisimme kaksi kertaa enemmän näyttelijöitä, koska nykyiselläkin koulutusvauhdilla suurin osa heistä marssii maisterinpaperit saatuaan suoraan kortistoon.

Kun lisäksi akateemisen tutkinnon suorittamiseen menee nykyopiskelijoilta liki kahdeksan vuotta, niin vaikka lisärahalla koulutettaisiinkin yritysten tarvitsemia resursseja, se helpottaisi ”resurssipulaa” vasta vuonna 2029. Sitä ennen koulutuksen ”lisäpanos” vain kasvattaa valtion velanottoa.

Verovaroin tuettu osa mediasta on myös innostunut siitä, että bruttokansantuote näyttää kasavan. Tosin vain, jos sitä verrataan edelliseen vuoteen, siis vuoteen ennen rokotuksia, jolloin corona iski kansantalouteen voimakkaammin. Rehellinen vertailu tulisikin tehdä hieman pitemmältä ajanjaksolta. Vaikka niin, että verrattaan vuoden 2017 ja vuoden 2020 vientilukuja. Se vertailu kertoisi, että vienti on pysynyt täsmälleen samana, eli 85 miljardissa eurossa. Tosin ilmaistuna, vientimme polkee paikallaan. Jos media haluaisi antaa todellisen kuvan, se kertoisi myös sen, että tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla vientimme putosi viisi prosenttia edellisen vuoden alkupuoliskoon verrattuna. Vientivetoisella kansantaloudellamme ei todellakaan mene hyvin.

Siitäkin median olisi silloin tällöin hyvä muistuttaa, että hallitus ottaa lastemme piikkiin velkaa myös tänä vuonna enemmän, kuin mitä kansalaisilta kerätään tuloveroina. Koska tuloverotuksen kiristäminen kaksinkertaiseksi ei taida onnistua, ainoa ratkaisu on menojen tasaaminen tuloja vastaavaksi. Mutta vaatiiko media sitä? Eipä tietenkään, koska leikkaukset saattaisivat kohdistua myös median saamiin tukiin. 

Agit Prop kehotti aikoinaan oppimaan perusasiat. Laulun sanat ovat edelleen ajankohtaiset. Tai ovat jopa ajankohtaisemmat, kuin silloin.

Älä pelkää kysyä, toveri

Älä usko kuulopuheisiin, ota selvää

Mitä itse et tiedä, sitä et tiedä

Tarkista lasku

Sinun täytyy se maksaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: