Elvytetään nettomaksajat hengiltä

Unionin jäsenmaista vain kymmenen on nettomaksajia. Muut rallattelevat käsi noiden tyhmyreiden kukkarossa.

Nyt sitten komissio ehdottaa, että ei kun lisää löylyä liki tuhannella miljardilla. Kutsuvat sitä naama vakavana elvytyspaketiksi. Suomelle se tarkoittaa yli kymmenen miljardin lisämaksuja. Ennestään meillä on jo toiset kymmenen miljardia kanissa Brysselin moolokin kidassa. Ne lankeavat maksuun, jos ja kun vaikka Kreikka ei selviä veloistaan. Miten se elvyttää Suomea, että otamme kymmenen miljardia lisää velkaa ja lähetämme sen Brysseliin?

Yhteenlaskettuna EU velkakuormamme on siis yli 20 miljardia. Jotta tuo jättimäinen summa asettuu raameihinsa, todettakoon että valtio tuloverokertymä on noin 7 miljardia. Jotta asia tulisi vielä selvemmäksi, todetaan myös se, että runsaasta viidestä miljoonasta suomalaisesta vain pulitoista miljoonaa kansalaista maksaa tuloveroa. Eli nuo onnekkaat ovat jokainen velkaa Brysseliin 15 000 euroa, joka kerätään heiltä veroina.

Jos joku ihmettelee, miksi Saksa on niin innokas lähettämään suomalaisten rahoja Alppien eteläpuolelle, kannattaa tutkia saksalaisten autotehtaitten myyntilukuja. Aika monta mersua, bemaria ja volkkkaria vähemmän on viime aikoina rahdattu Alppien tunneleiden läpi etelään. Mutta kun me lähetämme luigille, pierrelle ja joselle rahaa, niin jo alkaa autokauppa käydä.

Tämä uusi paketti on tosin rehellisempi, kuin aikaisemmat. Ennen puhuttiin ”lainoista”, vaikka kaikki tiesivät, ettei rahoja koskaan saada takaisin. Jutta Urpilainen tosin luuli, että takuus on taikasana, jolla välimeren pojat saadaan maksamaan mielle ne rahat takaisin. Sitä odotellessa. Nyt sitten rahaa annetaan ilman edes takuuksia, eikä lainata.

Kun iloisille noille (valtion)veronmaksajille, joita on se puolitoista miljoonaa, selviää lisäksi se, että valtio on ottanut heidän piikkiinsä 120 miljardia velkaa, on helppo laskea, että noilla iloisilla valtionveronmaksajilla on maksettavia verorästejä naamaa kohti 80 000 euroa. Melkoiset mätkyt siis tulossa.

Koska neljä miljoonaa kansalaista ei siis osallistu näihin talkoisiin, onko ihme, että enemmistö kansalaisista on sitä mieltä, että ei säästetä missään, vaan otetaan lisää velkaa? Enkä pitäisi kovin rehellisinä niitäkään poliitikkoja, jotka kailottavat, etteivät hyväosaiset osallistu talkoisiin. Kuka muu niihin talkoisiin mukamas osallistuu, kuin ne puolitoista miljoonaa veronmaksajaa?

Jos Suomen hallituksella olisi selkärankaa, hallitus äänestäisi tätä saksalaisen autoteollisuuden tukipakettia vastaan. Äänestäisi, vaikka sitä kutsutaan elvytysrahastoksi.

Mutta niinhän hallitus ei tee, vaan ottaa sinun piikkiisi iloisesti lisää velkaa. Joka vastaa sitä, että vanhemmat ryöstäisivät lastensa säästöpossun. Sillä velan ottaminen on vain verotuksen siirtämistä tuleville sukupolville.

Omistuksen tuhoojat

 

Joillekin kansanedustajille tuntuu olevan oma äänisaalis kansakunnan etua isompi asia. Heillä tuntuu olevan myös luja luotto siihen, etteivät toimittajat ymmärrä taloudesta mitään. Muuten ei voi ymmärtää Finnairin ympärillä käyvää loiskiehuntaa.

Ensinnäkin Finnair on pörssiyhtiö, joten sitä pitää johtaa kuten pörssiyhtiötä johdetaan. Toiseksi osakeyhtiölaki ei tunne termiä enemmistöomistaja. Se tuntee kyllä termin vähemmistöomistaja, joille oikeudet on selvästi määritelty laissa. Niillä pykälillä on tarkoitus suojata vähemmistöä. Omistajat tekevät päätökset yhtiökokouksissa, eivät lehdistön palstoilla. Kuitenkin jotkut, etenkin kepulaiset kansanedustajat tuntevat tarvetta tehdä päätöksiä ohi Finnairin yhtiökokouksen ja siellä yhtiölle valitun hallituksen. Kummalista? Eikö nimenomaan kansanedustajien olisi hyvä olla lainkuuliaisia, kun niitä lakejakin kerran säätelevät?

Korona virus on aiheuttanut kaikille lentoyhtiöille, myös Finnairille taloudellisia ongelmia. Turvatakseen yhtiön tulevan menestyksen, yhtiön johto on päättänyt karsia pitkään tappiota aiheuttaneita tuotteitaan, josta heille sitä palkkaakin maksetaan.  Vahvistaakseen yhtiön tasetta myös yhtiön hallitus on päättänyt hakea osakeannilla sijoittajilta lisää pääomaa, joka sekin on järkevää. Kun virus toivottavasti jossain vaiheessa hellittää otettaan ne yhtiöt, joilla on vahva tase, voittavat silloin markkinaosuuksia. Eli kaiken kaikkiaan, yhtiön johto ja sen hallitus toimivat, niin kuin pörssiyhtiössä pitääkin toimia.

Mutta, miksi yksi yhtiön merkittävistä omistajista toimii täysin päinvastaisesti?

Ensinnäkin tämä merkittävä omistaja aloitti kampanjan, jolla se pyrkii estämään jo pitkän aikaa yhtiölle tappiota tuottaneiden tuotteiden karsimisen. Joka ei ole omistajan asia, vaan toimivan johdon velvollisuus. Toiseksi se yrittää kiristää yhtiön johtoa ilmoittamalla, että jos johto toimii, niin kuin sen osakeyhtiölain mukaan pitää toimia, tämän merkittävä osakkeenomistaja ei osallistu osakepääoman korotukseen. Sillä tavalla se pyrkii estämään yhtiöltä uuden pääoman hankkimisen. Jos yhtiön johto suostuu tämän yhden omistajan kiristykseen, eikä karsi niitä tappiollisia tuotteita, yksityisillä sijoittajilla ei ole syytä osallistua yhtiön osakeantiin. Ei ole, jos yski omistaja haluaa pakottaa yhtiön tekemään tappiota tulevaisuudessakin.

Jos valtion ohjaus on samanlaista myös muissa pörssiyhtiöissä, joissa valtiolla on jonkinlaisia omistuksia, kannattaisi harkita omistajaohjausministerin tittelin vaihtamista omistuksentuhoamisministeriksi.

 

 

Miksi demokratia ei sovi Suomeen?

Tasa-arvo on hyvä asia. Siis sellainen tasa-arvo, jossa kaikkia kansalaisia kohdellaan samalla tavalla. Oikeudenmukaisuus on paljon hankalampi rasti, koska se ei koskaan ole objektiivisesti mitattavissa. Kukin tuppaa tykönään kokemaan oikeudenmukaisuuden melko lujasti subjektiivisena asiana. Eli jos Möttöstä kohdellaan samalla tavalla kuin minua, saatan kokea tasa-arvoisen kohtelun epäoikeudenmukaisena. Varsinainen epäoikeudenmukaisuuden karnevaali alkaa välittömästi, kun tasa-arvoiseen kohteluun kytketään mukaan raha. Silloin enemmistö kansalaista hyppää oitis oikopolulle todeten, että jos en saa enemmän kuin muut, se on epäoikeudenmukaista ja epätasa-arvoista.

Demokratia taas on järjestelmä, jossa enemmistö päättää asiat ja vähemmistö puristaa nyrkkiä taskussa. Järjestelmä olisi muuten toimiva, ellei sekin käsittelisi rahaa. Edustuksellinen demokratia, jossa päätöksentekijät valitaan enemmistön turvin, onkin itse asiassa demokratian irvikuva. Varsinkin sellaisessa maassa, jossa on monipuoluejärjestelmä. Irvikuva on tietenkin vielä sitä irvokkaampi, mitä useampi puolue saa edustajiaan parlamenttiin. Esimerkkiä ei tarvitse hakea Arkadianmäkeä pitemmältä.

Jos äänestysprosentti on parlamenttivaaleissa kuusikymmentä, niin ”enemmistöpäätöksiä” voi tehdä kolmekymmenenyhden prosentin kannatuksella. Melko kaukana ollaan siis demokratian perusideasta, eli siitä että päätöksien takana on kansan enemmistö.

Katsotaan sitten mihin tämä on johtanut? Suomessa puolueet ovat aikoja sitten heittäneet aatteet roskakoriin ja ryhtyneet äänten ostajiksi. Kun sen ymmärtää, se selittää paljon. Koska puolueet haluavat valtaan, ne tarvitsevat paljon ääniä saadakseen paljon edustajia. Ääniä saa helpoiten ostamalla. Joka on pienoinen ongelma, sillä harvalla puolueella on sellaista kassaa, että sillä voisi montaakaan ääntä ostaa. Siksi poliitikot ovat keksineet ostaa ääniä äänestäjien omilla rahoilla, eli lupaamalla äänestäjilleen rahaa, jos valtaan pääsevät.

Mutta koska omaa rahaa ei ole, se on ensin otettava joltain, ennen kuin sitä voi antaa joillekin muille. Tyhminkin poliitikko ymmärtää, että jos rahaa ottaa kolmelta ja antaa yhdelle, sillä tavalla äänisaalis ja melko ohueksi. Mutta jos sen sijaan ottaa yhdeltä ja jakaa sen kolmelle, äänisaalis on turvattu. Ainoa ongelma on tämä monipuoluejärjestelmä. Tai ei oikeastaan sekään, vaan se, että kaikki puolueet ottavat rahan siltä samalta yhdeltä, ja kukin jakaa sen omille kolmelleen. Äänestäjien harhauttamiseksi järjestelmää kutsutaan progressiiviseksi verotukseksi.

Se, ettei poliitikoilla ole moraalista selkärankaa, on johtanut siihen, että vaali toisensa jälkeen he lupaavat niille kolmelle enemmän, kuin pystyvät siltä yhdeltä nyhtämään. Se on johtanut siihen, että poliitikot ovat jo toistakymmentä vuotta ostaneet itselleen ääniä omien äänestäjiensä piikkiin ottamallaan velkarahalla. Hauskinta tuossa hölmöläisten hommassa on se, että samaiset poliitikot ovat huolestuneita kotitalouksien, eli äänestäjiensä velkaantumisesta. Pelkäävät varmaan, etteivät äänestäjät jossain vaaleissa enää anna heille lupaa ottaa piikkinsä omien velkojensa lisäksi poliitikkojen lupauksien katteiksi otettuja velkoja.

Kun velkarahalla äänestäjille on jaettu holtittomasti vuosikausia maksuttomia palveluja ja puhdasta rahaa, se on johtanut siihen, että vain kolmasosa äänestäjistä on enää tämän sirkuksen maksumiehiä. Joka on johtanut demokratian ikävimpään tulokseen. Poliittinen järjestelmä ei pysty itse oikaisemaan tätä syöksykierrettä. Ei pysty, sillä niin tyhmää poliitikkoa ei ole, että hän ryhtyisi leikkaamaan siltä kahdelta kolmasosalta jotain.

Siksi tanssit Titanicin kannella jatkuvat, vaikka laiva on uppoamassa. Ennustan, että kymmenen vuoden kuluttua maksumiehiä on enää vain viidesosa kansasta ja vaaleissa annettuja lupauksia katetaan entistä enemmän velkarahalla.

Politiikan joukko-oppi

Muinoin, siis joskus 1960-luvulla, poliittisilla puolueilla oli aatteita, joita ne halusivat ajaa. Kaikkien puolueiden aatteissa oli sen ainakin jollekin verran kannatettavaa, että kansa äänesti. Äänestysprosentti oli noihin aikoihin liki yhdeksänkymmentä, kun nykyään poliitikot iloitsevat siitä, jos edes kaksi kolmesta äänestäjästä vaivautuu koppiin rustaamaan numeroa.

Puolueet rahoittivat tuolloin toimintaansa jäsenmaksuilla, joka varmaan oli osaltaan syynä siihen, että puolueet joutivat tekemään politiikkaa, joka kiinnosti äänestäjiä. Jopa niin paljon, että he maksoivat vapaaehtoisesti puolueiden jäsenmaksuja. Kun aate katosi ja politiikasta tuli aatteetonta rahanjakoa, äänestäjien mielenkiinto lopahti ja sen myötä myös halukkuus maksaa niitä jäsenmaksuja. Sen tilanteet muiden rahoilla melskaamiseen tottuneet poliitikot korjasivat keksimällä, että jos et maksa vapaaehtoisesti, sitten maksat pakolla. Niin syntyi kaikille äänestäjille käsittämätön, mutta puolueille kovin mielinen puoluetukijärjestelmä.

Järjestelmään tuli kaiken lisäksi äänestäjien kannalta harmillinen valuvika. Puolueet saavat sitä enemmän tukea verovaroista, mitä useampi kansanedustaja niillä on. Se johti nopeasti siihen, että puolueiden ideologiaksi nousi äänten ostaminen. Mitä enemmän onnistut ostamaan ääniä, sitä enemmän saat puoluetukea. Jonka voit käyttää puolueen johtajien hyvinvoinnin ylläpitämiseen.  Ikävintä siinä on se, että poliitikot ostavat niitä ääniä jakamalla rahaa, jonka he ottavat äänestäjiltä. Eli äänestäjät joutuvat maksamaan ensin ne rahat, joilla poliitikot ostavat itselleen ja puolueelleen suosiota vaaleissa. Ja sen jälkeen he joutuvat maksamaan puoluetukea niille puolueille, jotka lupasivat käyttää eniten äänestäjien rahaa vaalien jälkeen. Jotenkin minulla on sellainen käsitys, että äänestäjiä narutetaan kahteen kertaan.

Se on kuitenkin tunnustettava, etteivät poliitikot ole tyhmiä. Kukaan heistä ei kerro vaalitilaisuuksissa, että äänestä minua, jotta minä saan mahdollisimman paljon rahaa sinun kukkaroistasi puoluetukena. Eikä kerro kovin tarkasti sitäkään, keneltä ne vaalipuheissa esitetyt rahat otetaan, jotka hän lupaa sinulle. Yleensä ne otetaan hyvätuloisilta tai rikkailta. Joita on Suomessa huomattavasti vähemmän, kuin mitä poliitikot vaalilupauksissaan annetavat ymmärtää. Tai totta kai se riippuu myös siitä, miten rikkaan tai hyvätuloisen sen määrittelee. Koska mediaanitulo on Suomessa noin 3 000 euroa kuukaudessa, kaikki sitä enemmän ansaitsevat kuuluvat siihen rikkaiden ja hyvätuloisten joukkoon, joilla poliitikot maksattavat vaalilupauksensa.

Se, että meillä on vaaleja liian usein, on johtanut siihen, että poliitikot lupaavat niissä lisää rahaa kenelle kulloinkin neljän vuoden välein. Joka yhdistettynä siihen, ettei maassa ole riittävästi niitä, joilta ottaa, on johtanut siihen, että poliitikot ovat jo yli kymmenen vuotta jakaneet rahaa lastemme säästölippaista. Sillä mitä muuta velkarahalla toteutetut vaalilupaukset ovat, kuin siirrettyä verotusta. Lapsemme joutuvat aikanaan maksamaan veroina takaisin kansainvälisille lainanantajille jokaisen euron, jonka poliitikot lupasivat meille viime vaaleissa. Ja sitä edellisissä ja sitä edellisissä…

Se, että poliitikkojen pyramidihuijaus onnistuu edelleen, johtuu siitä, että hallitus jakaa joka vuosi kymmenellä miljardilla enemmän ”ilmaisia” palveluja ja ”ilmaista” rahaa, kuin mitä se kerää kansalaisilta. Jolloin jopa ne yli 3 000 euroa tienaavat nettoverotetut luulevat saavansa veroahoilleen ”vastiketta”. Vaikka todellisuudessa verokertymä ei ole enää vuosikymmeniin riittänyt kattamaan kansaa huijaavien poliitikkojen katteettomia lupauksia.

Pääministeri Marin, eikö edes hiukan hävetä?

Pääministeri Marin, tehtävänne on johtaa hallitusta kansamme parhaaksi. Miksi ette tee niin?

Ellette ryhdistäydy, jäätte historiaan pääministerinä, joka ajoi Suomen kansantalouden kuralle. Jos mikä tahansa yritys teki tappiota viime vuonna ja sen liikevaihto kutistuu tänä vuonna kymmenen prosenttia, niin mitä se ei tee? Se ei lisää menojaan. Mitä se sen sijaan tekee? Pienentää kulujaan.  Sama koskee kotitalouksia. Jos tulot pienenevät, menot mitoitetaan alempien tulojen mukaisiksi. Miksi te kuitenkin teette päinvastoin? Ettekö ole koskaan joutunut vastaamaan omasta taloudestanne?

Edustamallanne puolueella on kautta aikojen ollut vain yksi ratkaisu kaikkiin ongelmiin, tuloverotuksen kiristäminen. En kuitenkaan suosittele sitä, taidamme nimittäin olla jo sillä reunalla, jossa tuloverotuksen kiristäminen vielä nykyistä kireämmäksi alkaa jarruttamaan kansantalouden kasvua. Voitte pyytää valtiovarainministeriöstä listan niistä maista, joiden kansantuotteen kasvu on ollut ripeintä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Huomaatte varmaan, että niissä kaikissa on huomattavasti Suomea matalammat tuloverot.

Taisitte jossain haastattelussa sanoa, ettei nyt ole menoleikkausten aika. Saanen olla voimallisesti eri mieltä. Toivottavasti olette kanssani samaa mieltä siitä, ettei nyt ole menolisäysten aika. Jos olette, voitteko kertoa sen hallituksenne ministereille, kun näyttävät elävän kuin tuhlaajapojat. Näyttävät, koska joka toinen päivä joku ministereistänne kertoo iloisena medialle, että nyt lisätään milloin mitäkin menoja. Viimeksi ministeri Skinnari lupasi velkaantuneen Suomen ottavat lisää velkaa, jotta se pystyy lähettämään lisää rahaa WHO:lle.

Menojen pienentäminen on laihialaista puuhaa. Sitä pitää tehdä joka päivä väsymättömällä sitkeydellä. Miljardin säästö kertyy tuhannesta miljoonan säästöstä. Voi olla, että miljoona tuntuu teistä pieneltä summalta, mutta koittakaa itse raapia se kasaan yrittäjänä. Saattaa näkökulma muuttua. Säästäessä kannattaa kunnioittaa pieniäkin säästöjä.

Annan teille muutaman vihjeen siitä, missä punakynä voisi viuhua. Spelttivehnän tuki. Mitähän maata kaatavaa mahtaisi tapahtua, jos se pyyhittäisiin budjetista jo huomenna. Tuulimyllyjen satojen miljoonien tuki vuosittain. Jos että pyyhi sitä pois oitis, voisitte edes kertoa Suomen kansalle, miksi valtio ottaa velkaa nekin summat, maksakseen lainarahalla saksalaisille pääomasijoittajille siitä, että ovat pystyttäneet Suomeen maisemaa pilaamaan heikosti sähköä tuottavia lipputankoja.

Jos ette todellakaan löydä budjetista mitään turhaa ja karsittavaa, olen korvauksetta käytettävissä.

 

Teletapit ostoksilla

Sanna Marin hukkasi juuri kymmenen miljoonaa veronmaksajien rahoja. Luulisi hävettävän, vaan ei ilmeisesti. En ole tähän mennessä kuullut katuvaa anteeksipyyntöä ja lupausta ottaa möhlimisestä opiksi. Marinia ei taida edes osata hävetä sitä, että hän tyrmäsi muutama viikko sitten presidentti Sauli Niinistön neuvon asioiden asiallisesta hoitamisesta. Jos olisi ottanut onkeensa, Suomi olisi tänään kymmenen miljoonaa euroa rikkaampi.

Jotta joukko-opin tunneilla matematiikkansa oppinut pääministeri tietäisi mitä on kymmenen miljoonaa, kerron. Se on ykkönen ja seitsemän nollaa sen perässä. Varmuuden vuoksi kerron myös, että matematiikassa kokonaisluvun jälkeisillä nollilla on merkitystä. Varmaan nollilla on joku merkitys myös joukko-opissa.

Toinen tapa hahmottaa kymmen miljoonaa on laskea, kuinka monta mediaanituloista suomalaista tarvitaan maksamaan valtion tuloveroa, jotta valtio saa sen summan kasaan.  Sanna Marin hölmöili yli tuhannen mediaanituloisen veronmaksajan tänä vuonna maksamat valtion tuloverot kerralla! Aika reipasta taloudenpitoa. Mahtaako pääministeri lähettää heille kaikille henkilökohtaisen kirjeen, jossa hän kertoo, etteivät he saa tänä vuonna yhteiskunnan palveluja, koska heidän rahansa menivät Kankkulan kaivoon.

Ihan aikuisten oikeasti on täysin käsittämätöntä, että hallitus ostaa lääkäreille hengityssuojia virolaisesta kauneussalongista. Ja vielä käsittämättömämpää on, että hallitus maksaa ne, ennen kuin on nähnyt ensimmäistäkään suojaa. Jos jossain yrityksessä johto toimisi niin, se olisi jo vaihdettu.

Arvelisin, että Marinille ja muille teetapeille on iskenyt vauhtisokeus. Miljoonat, miljardit ja biljardit pyörivät päässä suloisena sekamelskana. Valtiovarainministeri Kulmuni sanoikin eräässä haastattelussa, ettei miljoona tunnu missään, jos sitä vertaa biljardiin, vai oliko se miljardiin. Reaalimaalimassa miljoona on kuitenkin iso raha. Ainakin niille, jotka yrittävät tienata sen firmaansa. Mutta mistä maataloustukipuoleen puheenjohtaja sellaisen voisi tietää? Että kaikille ihan kaikille ei jaeta rahaa maataloustukina, vaan joidenkin pitää tienata rahat työtä tekemällä.

Jotta teletappihallitus ei sorru uudemman kerran ostelemaan verorahoilla sekundaa mistä sattuu, kerron. Lentokoneita ei kannata ostaa lihakaupasta, eikä kanuunoita kampaamoista.

 

 

 

 

 

Miksi Marinin hallitus vihaa lapsia?

Meillä taitaa olla ensimmäistä kertaa maamme historiassa valtiovarainministerinä henkilö, jolle on matematiikan sijasta opetettu koulussa joukko-oppia. Siis virassa olevalle valtion rahakirstua vartioivalla teletapille ei ole opetettu, montako nollaa on miljoonassa tai miljardissa. Tiedoksi arvo ministerille, että miljoonassa on kuuden nollan joukko ja miljardissa yhdeksän nollan joukko. Tiedoksi myös, että biljardi on peli, eikä rahayksikö. Tiedoksi myös, että jos yrityksen liikevaihto pienenee, niin se karsii kuluja, ei lisää niitä.

Sitten hieman joukko-oppia. Palkoista kertyy valtiolle tuloveroja vajaat kuusi miljardia. Siis kuusi ja yhdeksän nollan joukko. Kun valtiovarainministeri toteaa huolettomana, että valtio velkaantuu tänä vuonna arviolta kaksikymmentä miljardia se tarkoitta sitä, että valtio käyttää tänä vuonna etukäteen kolmen seuraavan vuoden tuloverot. Mikään talouskasvu ei kuro tuota velkaa kiinni edes kahdessakymmenessä vuodessa. Eli Marinin hallitus aikoo kiristää kansalaisen palkoista maksamia tuloveroja useilla kymmenillä prosenteilla.

Karmeinta on se, että hallituksemme tuntuvat turtuvan velanottoon. Kun on kerran ottanut kaksikymmentä, miksei seuraavana vuonna ottaisi saman verran? Tai vähän enemmän. Vai uskooko joku, että kun hallitus ottaa tänä vuonna kaksikymmentä miljardia velkaa, ja että se tekee vuodelle 2012 kaksikymmentä miljardia pienemmän budjetin? Jos uskoo, niin lääkitystä kannattaa oitis vähentää.

Jos kansalaiset totutetaan ”ilmaiseen” rahaan, niin kyllä kansa tottuu siihen. Sen opimme jo finanssikriisistä. Suomelta kesti kaksi kertaa pitempään, kuin muilta teollistuneilta mailta, saavuttaa kriisiä edeltänyt bruttokansantuotteen taso. Kun muissa maissa painettiin töitä, Suomessa painettiin avustuskaavakkeita, joilla kansalaiset ja yritykset voivat anoa eri instansseista ”ilmaista” rahaa.

Valtion velka nousee ensi vuoden loppuun mennessä todennäköisesti lähelle 150 miljardia. Eli olemme silloin käyttäneet seuraavan kahdenkymmenenviiden vuoden valtion tuloverot etukäteen. Jokainen voi mielessään miettiä, minkälaiseen ”hyvinvointivaltioon” lapsillamme on varaa. En ymmärrä, miksi Sanna Marin joukkoineen vihaa niin syvästi suomalaisia lapsia, että tuhoavat heidän mahdollisuutensa elää hyvinvointivaltiossa.

Mutta onneksi nuorillamme on vielä mahdollisuuksia. Autolautalla pääsee Ruotsiin ja Saksaan. Niissä maissa hallitukset eivät vihaa omaa nuorisoaan ja ovat valmiit myös vastaanottamaan ahkeria ja osaavia konkurssipakolaisia Suomesta, jossa hallitus on tuhonnut heidän tulevaisuutensa.

Ja sitten vielä yksi ihmettelevä kysymys. Miten hallituksen ministerit edes kehtaavat kummastella matalaa syntyvyyttä? Ihmettelyn sijasta nöyrä anteeksipyyntö olisi enemmän paikallaan.