Rinteen Postigate

Väinö Linna kertoi Tuntemattomassa Sotilaassa, mitä tapahtuu hosumalla. Pääministeriltä on varmaan jäänyt lukematta tuo teos. Hänen tilanteeseensa sopii myös vanha kansanviisaus. Jos olet leukaasi myöten kusessa, älä auo suutasi. Ottamatta kantaa siihen, kuka puhuu potaskaa, kuka jättää jotain kertomatta ja kuka kaunistelee tosiasioita, niin pääministerin uskottavuus on mennyt.

Politiikka on siitä ikävä laji, että menetettyä uskottavuutta on melko mahdotonta saada takaisin. Mutta kun vaaleihin on vielä runsaasti aikaa, niin voihan olla, että uskottavuus palautuu. Se tosin edellyttää sitä, ettei enää söhellä ja että saa jäljellä olevalla kaudella jotain valtiomiesmäistä aikaiseksi.

Asiaa voi katsoa myös puolueen silmin. Koska pääministeri on osoittautunut puolueen kontrolloin ulkopuolella risteileväksi medianeutroniohjukseksi, hän on puolueelle riski. Jopa sen kokoinen, että se saattaa suistaa puolueen seuraavissa vaaleissa oppositioon. Ja kuten tunnettua, oppositiosta on työlästä edistää minkään puolueen tavoitteita.

Siksi, jos pääministeri ajattelisi oman puolueensa etua, hän eroaisi. Median haavoittama mies on laillista saalista medialle. Ja kun politiikka on myös mediapeliä, haavoittuneena sen menestyksellinen hoitaminen on hankalaa. Mitä tahansa pääministeri esittää, se voidaan mediassa kertoa ”postimaisilla” kommenteilla höystettynä.

Jos pääministeri ei halua erota, niin se on suurin joululahja minkä hänen puolueensa voi oppositiolle antaa. Harvoin oppositiopolitiikan harjoittamiseen riittää se, että ei tee mitään. Nyt riittää että odottaa pääministerin seuraavaa kompurointia. Joka on pomminvarmasti tulossa, kun katsoo pääministerin tähän astista kohellusta.

Petteri Orpon pitäisi ymmärtää olla hiljaa, kyllä media pitää riittävää meteliä. Välikysymyksen sijasta Orpon olisi kannattanut teettää analyysi Postin tapahtumista ja jakaa se medialle tipoittain. Sillä tavalla Rinteen Postigate jatkuisi kuukausitolkulla ja johtaisi lopulta Rinteen eroamiseen.

Vai pelkääkö Orpo, että Rinteen seuraajaksi tule uusi Antti? Antti Lindtman.

Yhteenvetona voin todeta. Onko pääministeri sitten tehnyt jotain sellaista, jonka johdosta hänen on pakko erota? Käsitykseni mukaan ei ole. Onko hän puolueelleen rasite? Käsitykseni mukaan on.Postigate

Valtiomiehiä ja sitten niitä muita

Joskus ammoin, siis Kekkosen aikoina, tavattiin sanoa, että Suomella on käynyt herraonni. Minnehän sekin on kadonnut?

Herraonnea voidaan mitata vaikkapa sillä, onko ministerillä päällimmäisenä kansakunnan etu, omaan puoleen etu vai ainoastaan oma henkilökohtainen etu. Niitä ministereitä, joilla kansankunnan etu oli virassa etusijalla, kutsutaan jälkikäteen valtiomiehiksi.

Jos pääministerillä on riittävä itsetunto, hän ajaa kansakunnan etua, vaikka se takaisikin suosion vasta jälkeenpäin. Mutta niinhän se on, itsensä kanssa tasapainossa oleva ihminen ei tarvitse selkään taputtelijoita ja takapuolen nuolijoita. Hänelle riittää, jos urakan jälkeen sanotaan, että sai hyvää aikaan.

Sitten on niitä, joiden itsetunto tarvitsee koko ajan pönkitystä. Joille on tärkeintä se, että heitä kehutaan koko ajan matkan varrella. Sellaiset ministerit saattavat sanoa, jos ovat päässet vaikkapa vain valtionyhtiöitä ohjaamaan, että kyllähän valtionyhtiö tottelee, jos ministeri käskee. Ja sitten seuraavalla viikolla sanovat, ettei ministeri voi puuttua asiaan, koska kyseessä on yhtiön asiat.

Tai voi sitä käydä niinkin, että pääministeri tokaisee eduskunnan pöntöstä, että hänen hallituksensa lopettaa Suomessa yhdistymisen vapauden. Niin että hallitus päättää tästedes, mihin yhdistykseen kansalainen saa kuulua. Sellaisia sammakoita päästelee vain mies, jolle oma minä on kaiken muun yläpuolella.

Demareiden suurin ongelma onkin nykyään pelon ilmapiiri. Jos olet erimieltä pääministerin kanssa, joudut henkiseen Siperiaan. Se on johtanut siihen, että muutkin puolueen ministerit kuin vain pääministeri, poukkoilevat toinen toistaan innokkaammin munaamaan itsensä julkisuudessa miellyttääkseen puoluetovereitaan pelkäävää pääministeriä.

Postin lakko on jo tähän mennessä Suomen poliittisen lakkohistorian suurin farssi. Liike-elämän ja työehtosopimusten lainalaisuuksista tietämättömät ministerit antavat kilvan lausuntoja asioista, joihin eivät ole viitsineet perehtyä.

Koomista on se, että nuo hölösuut edustavat työväenpuoluetta. Koomista siksi, että he sabotoivat lausunnoillaan neuvotteluja ja aikaansaavat vain sen, että jäljellä olevalla hallituskaudella Posti tulee irtisanomaan enemmän henkilöstöä, kuin mitä se irtisanoi edellisen porvarihallituksen koko hallituskaudella.

Eikä siinäkään ole isompaa valtiomiesmäisyyttä, että ammattiyhdistyksille tehdään tiettäväksi se, ettei valtakunnansovittelijan toimistossa kannata edes käydä. Hallitus tulee joka ikiseen tulevaan riitaan nimittämään omat itämaan tietäjät.

Mutta niinhän se on, kun on joutumassa oman hölmöilynsä johdosta naurunalaiseksi, isänmaan etu saa väistyä oman edun tieltä.

Miksei hallitukseen valita enää valtiomiehiä, vaan sinne valitaan kaiken maailman rinteitä ja naakkoja?

Poliitikkojen maaorjat

Ihminen voi kuulemma saada kyllikseen kaikista muista nautinnoista, paitsi vallasta. Sen väitetään olevan sellainen nautintoaine, ettei sitä koskaan saa tarpeeksi, kun makuun on päässyt. Siksi kai sitä niin kovalla innolla tavoitellaan.

Valtaa on kahta lajia, joista toinen on harmiton ja hyvälaatuinen. Eli valta ja vapaus päättää itse omista asioistaan. Kunhan ottaa omaa valtaansa toteuttaessaan huomioon muut ihmiset. Ettei isommin aiheuta muille vahinkoa eikä harmistusta sillä itsenäisyydellään. Sitä en pidä kuitenkaan vahingollisena, jos joku ottaa siitä itseensä, että naapuri tulee omillaan toimeen.

Poliitikot hamuavat sitä toista valtaa, eli valtaa päättää muiden ihmisten asioista. Jos tyytyisivät siihen, sen voisi vielä sietää. Mutta kun niillä on vimmattu halu päättää myös muiden ihmisten rahoista. Siis myös niistä rahoista, joita eivät vie ihmisiltä verottamalla omaan käyttöönsä.

Itsenäiset, omillaan toimeentulevat vapaat ihmiset tulisivat toimeen huomattavasti kevyemmällä politikoinnilla, kuin mitä maassamme nykypäivinä harrastetaan. Mutta kun se valta on noussut nesteen lailla poliitikkojen päähän, niin heidän pitää valtanarkkareina puuttua koko ajan isommin ja isommin ihmisten eloon ja ottaa itselleen vuosi vuodelta suurempi ja suurempi osa työssäkäyvien ihmisten palkasta. Puolueista riippumatta kaikkien poliitikkojen tavoitteena onkin se, että Suomen kansasta mahdollisimman suuri osa on poliitikkoisäntein maaorjia.

Kansan orjuuttamiseksi poliitikot ovat keksineet oivan ikiliikkujan. Nostetaan välillisillä veroilla asumisen ja elämisen hinta niin korkealle, ettei maassa voi elää ja asua ilman poliitikkojen armopaloja. Jos ette usko, niin poliitikkojen armopaloina asumistukea saa tällä hetkellä jo liki 900 000 kansalaista. Kun tuohon mätetään päälle opintotuella elävät liki 300 000 nuorta, niin noin neljäsosa kansasta on saatu maaorjiksi.

Poliitikot suunnittelevat koko ajan lisää veronkorotuksia. Seuraavaksi varmaan korotetaan polttoaineiden verotusta sellaiselle tasolle, ettei pienituloisilla enää ole varaa käydä kylillä kaupassa haja-asutusalueilla. Kun verot ovat tapissa, poliitikot keksivät haja-asutustuen. Sillä tavalla saadaan haja-asutusalueiden asukkaat riippuvaisiksi poliitikkojen ”hyvästä tahdosta”.  Niin tehdään viimeisestäkin itsellisestä talonpojasta nöyrä maaorja.

Totta kai poliitikot tietävät, että huumeisiin orjuuttaminen on aloitettava mahdollisimman nuorena Ja siinä poliitikot ovat onnistuneet. Nuoriso totutetaan tukihuumeisiin jo ennen täysikäisyyttä. Suomessa on jo 300 000 opintotukihuumenuorta, jotka on helppo koukuttaa iän karttuessa käyttämään vahvempia tukihuumeita.

Kansa ei tukihuumehöyryissään ymmärrä, että poliitikot ensin ottavat heiltä ne rahat, joilla sitten tarjoavat niitä tukihuumeita. Eikä sekään riitä. Nykyään poliitikot tarjoavat tukihuumeita kansalle velkarahalla, eli rahoilla, jotka poliitikot ottavat tulevaisuudessa meidän lapsiltamme. Mahtavat mafian kummisedät olla kateellisia?

Tumpelon kyläntyömarkkinat

Tumpelon kylässä koitti taas se aika, jolloin ryhdyttiin neuvottelemaan palkkasopimuksista. Kotvan kyräilyn jälkeen pään avaajaksi ajautui kylän kenkätehdas. Tiukkojen neuvottelujen jälkeen kenkätehtaan työntekijät saivat tulokseksi itselleen viiden prosentin palkankorotuksen.

Koska kenkätehtaalla ei ollut kummoisestikaan automaatioita, palkkakustannukset valuivat kenkien hintoihin. jotka nousivat sillä samalla viidellä prosentilla, kun huomioon otettiin myös kalliimpien kenkien arvonlisävero.

Seuraavaksi neuvotteluvuoroon tulivat Tumpelon kunnan työntekijät. Jotka oikeutetusti lähtivät vaatimaan kahdeksan prosentin korotuksia. Sen heille oli laskenut kuntaliiton kamreeri, joka todisti virkailijoille, että kenkien hinnankorotuksen kompensoimiseksi heidän pitää saada kahdeksan prosenttia, jotta voisivat nettolapalkallaan ostaa edelleen yhtä paljon kenkiä, kuin aikaisemmin.

Koska kukaan ei omista kuntaa, palkankorotuksiin suostuttiin. Se tietenkin johti kunnallisveron korotukseen, sillä millä muulla rahalla kunnan virkamiesten korotetut palkat voitiin maksaa? Joka johti siihen, että Tumpelon sahan työntekijät vaativat kymmenen prosentin palkankorotuksia, jotta heidän ostovoimansa säilyisi ennallaan kunnan virkamiehiin verrattuna.

Tiedoksi kaikille, ettei Tumpelo nimistä kylää löydy Suomesta. Mutta tarinan opetus on sovellettavissa erääseen pohjoiseen maahan. Julkisen sektorin palkankorotukset johtavat verojen korotuksiin ja ne pienentävä yksityisen sektorin palkansaajien ostovoimaa. Jotta ostovoima säilyisi ennallaan yksityisellä sektorilla pitäisi palkankorotukset olla tasan sen verran kookkaampia kuin julkisella sektorilla, että korotusten ostovoima olisi sama, mitä neuvottelijat uskovat neuvotteluissa saavansa.

Koska Suomessa ei ammattiyhdistyksillä ole minkäänlaista keskinäistä solidaarisuutta, olisi järkevintä, että palkkakierrokset avaisi julkinen sektori. Silloin yksityisen sektorin työntekijät tietäisivät tulevat veronkorotukset ennen neuvotteluja ja voisivat ottaa ne huomioon palkkavaatimuksissaan. Mutta sellaista järkeä ei tietenkään löydy SAK:sta. Ei, sillä jäsenistön enemmistö on julkisen sektorin palveluksessa. Tai siis työssäkäyvistä jäsenistä. Yleisin ammattinimike kun SAK:ssa on eläkeläinen ja toiseksi yleisin on työtön. Että sellainen ”ammattiyhdistys” meillä neuvottelee kansakunnan kilpailukyvystä.

Jos julkinen sektori ei suostu avaajaksi, sekin voisi auttaa, että VVM laskee ennen yhdenkään liiton neuvotteluja veronkorotusvaikutukset eri kokoisille julkisen sektorin palkankorotuksille. Siinä sitä olisi solidaarisuutta nieltäväksi niille vientialoille, joiden työntekijöiden verorahoilla julkiselle sektorille luvataan suuremmat palkankorotukset, kuin mitä heille luvataan.

 

 

 

 

 

 

 

Politiikkojen päiväunet

Varsinkin hallituskauden alussa poliitikoilla on tapana puhua pehmoisia ja niin puhuvat taas uudet ministerimme.

Rinteen hallitus on ilmoittanut tavoitteekseen luoda maahan kolmessa vuodessa 60 000 työpaikkaa. Jotta nuo työpaikat eivät lisää budjettialijäämää, niiden olisi hyvä olla yksityisissä yrityksissä. Jos työpaikkoja luodaan lisää julkiselle puolelle, se lisää alijäämää. Lisää, sillä verovaroin maksetut palkat pienentävät verotuloja, vaikka niistä veroja perittäisiinkin. Ellei sitten peritä veroja enemmän, kuin mitä maksetaan.

Jotta 60 000 uutta työpaikkaa asettautuu raameihin, todettakoon että se tarkoittaa sitä, että hallitus luo maahamme kolmessa vuodessa yhden uuden Koneen kokoisen yrityksen. Herlineiltä meni sata vuotta siihen savottaan, joten saanen epäillä. Lisäksi sen kokoisen firman varmaan pitää myydä niitä tuotteitaan myös ulkomaille. Tuskin pelkkien kotimarkkinoiden varaan pystyy sen kokoista firmaa kasvattamaan. Joten on syytä tarkistella Koneen henkilöstöä tarkemmin. Koneen 60 000 työntekijästä vain 5 000 on Suomessa. Eli tuota hallituksen tavoitetta täytyy tarkentaa. Ei siis riitä yksi Koneen kokoinen yritys, vaan niitä tarvitaan kaksitoista kappaletta. Käsi pystyyn, jos uskotte Rinteen koplan kasvattavan kolmessa vuodessa tusinan verran Koneen kokoisia menestyviä yrityksiä. Minä en moiseen usko.

Kun hallitus samaan aikaan kiristää verotusta kaikista niistä kohdista, joilla maahan saataisiin edes uusia pieniä yrityksiä, niin taitaa työllistäminen jäädä päiväunien tasolle. Mutta onneksi kansa on maksanut edustajilleen torkkupeitot, joiden lämmössä voi niitä unia katsella.

Koska hallitus ei osaa tai ei halua laskea julkisia menoja yhteen, niin kerrottakoon arvon ministereille, miten on käymässä. Eduskunnan päätöksillä ladataan koko ajan lisää velvoitteita kunnille. Joka tietenkin nostaa kuntien menoja. Virallisten laskelmien mukaan kuntasektori velkaantuu lisää Rinteen hallituskaudella noin kaksi miljardia joka vuosi. Tai sitten alle kuudentuhannen asukkaan kunnat joutuvat korottamaan kunnallisveroäyriään viidellä äyrillä. Ja senhän tietää, mitä siitä seuraa. Nuoret pakenevat isompiin kuntiin ja yritykset siirtävät toimintojaan pois minkä ehtivät. Ei sellaiseen kuntaan saa yksikään yritys houkutelluksi työvoimaa, jossa kunnallisvero on 35 äyriä.

Koska kunnallisvero on tasavero, niin Rinteen hallitus ajaa siis Suomea kohti tasaveroa, siirtämällä julkisten menojen maksamisen enemmän ja enemmän kuntien vastuulle. Rinnettä pitäisikin ryhtyä kutsumaan Tasavero-Antiksi.

Koska maahan ei synny nykymenolla uusia työpaikkoja ja kun kansainväliset rahoittajat panevat parin vuoden kuluttua kiihtyvällä vauhdilla velkaantuvan valtion lainahanat kiinni, hallitus käy tietenkin seuraavaksi käsiksi yksityisiin eläkevaroihin ja täräyttää myös perintöveron kattoon.

Eli, homma suoritettu, Suomi sosialisoitu.

Totuus sattuu

Faktat ovat harmittavia. Ne veisivät poliitikoilta keppihevosen alta, jos media kertoisi niistä. Miksi valtamedia antaa poliitikkojen johtaa kansaa harhaan?

Eikä faktojen selvittämiseen tarvita edes tutkivaa journalismia. Riittää, että lukee kansainvälisiä lehtiä tai kansainvälisiä tilastoja. Tai tarvitsee se kyllä sen verran tutkivaa journalismia, että kun niistä löytää faktoja, uskaltaa myös kertoa niistä. Uskaltaa, vaikka faktat poikkeaisivat siitä, mihin itse haluaisi uskoa tai mitä poliitikot Suomessa tarjoavat ”faktoina”.

OECD:n tilastoista selviää muun muassa se, että köyhiä on Suomessa jäsenmaista vähiten, kun tuloja tarkastellaan tulonsiirtojen jälkeen, noin seisemän prosenttia. (Ennen tulonsiirtoja heitä olisi noin 35 prosenttia). Poliitikot ja media eivät kuitenkaan koskaan mainitse tulonsiirtojen jälkeistä lukua, vaan puhuvat aina luvuista ennen tulonsiirtoja. Eikö se ole valeuutisointia? (Köyhyys määritellään kansainvälisissä tilastoissa niin että se tarkoittaa tuloja, jotka ovat alle puolet kansallisesta mediaanitulosta)

Koska asioista ei puhuta niiden oikeilla nimillä, ongelman ratkaisutkin ovat vääriä. Jokainen ymmärtää, ettei köyhyys poistu rahaa jakamalla. Rahan jakaminen auttaa kylläkin tilapäisesti. Todellinen ratkaisu olisi se, että mahdollisimman suuri osa kansasta pystyy omin ponnistuksin nousemaan köyhyysrajan yläpuolelle.

Siihen talkooseen tarvitaan yksityisiä työpaikkoja. Eli köyhyyden poistaminen vaatii sitä, että suomalaiset yksityiset yritykset menestyvät. Ei se sen kummempaa ole. Kovin nopeasti menestystä ei kuitenkaan saada taiotuksi uudelle tasolle. Se vaatii uusia tuotteita, uusia tapoja tuottaa niitä tuotteita ja yhteen hiileen puhaltamista kaikilta yritysten sidosryhmiltä. Eikä varmaan olisi vahingollista sekään, että ammattiyhdistykset miettisivät palkankorotusvaatimuksia rustailleissaan hetken aikaa myös solidaarisuutta työttömiä ja heikommalla ammattitaidolla varustettuja kohtaan. Eikä siitäkään varmaan olisi haittaa, että yritykset panostaisivat hieman rutkemmin rahaa oman henkilökuntansa ammattitaidon parantamiseen. Vaikkapa olemalla maltillisia pomojen palkoista päätettäessä.

Köyhyys ei todellakaan ole mikään ilo. Mutta paremmalta varmaan tuntuu, jos siitä pääsee eroon omin voimin, kuin että sieltä nousee muiden armopaloilla. Omilla ponnistuksillaan toimeentulevan kansan itsetunto on paremmassa reilassa, kuin armopaloilla elävän. Eikö sitä kannattaisi myös poliitikkojen tavoitella? Katetutta on maassa riittävästi, ilman että sitä poliitikkojen toimin ruokitaan joka päivä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nurinpäin

Poliitikot ja media ovat yhdessä päättäneet luoda Suomeen peilimaailman, jossa asiat ovat toisin päin kuin miten ne ovat todellisuudessa.

Niinpä Suomessa epätasa-arvoa ja huimaa epäoikeudenmukaisuutta edustaa se, että ahkeralle maksetaan enemmän palkkaa kuin laiskalle. Muissa maissa se on luonnollista, että ahkeruudesta palkitaan. Suomessa peilimaailma on viety jopa niin pitkälle, että on ”oikeudenmukaista” siirtää yhteiskunnan pakkokeinoin ahkeran palkasta laiskalle sen verran rahaa, että kummatkin saavat saman verran. Jos asiaa katsoo ilman värillisiä laseja, niin suomalainen käytäntö on todella epäoikeudenmukaista ahkeria kohtaan.

Sekin on epäoikeudenmukaista, että joku vanhus elää sen verran säästeliäästi, että pystyy ostamaan itselleen vaikkapa siivouspalveluita. Poliitikot haluavat korjata tuonkin epäkohdan. Ja tietenkin niin, että säästeliäältä otetaan rahaa ja tarjotaan tuhlareille yhteiskunnan varoilla samanlaista siivouspalvelua.

Myös se on kuulemma kamalan väärin, että jotkut vanhemmat auttavat lapsiaan läksyjen teossa ja nämä lapset saavat parempia arvosanoja kokeissa. Poliitikot haluavatkin verottaa näitä vanhempia raskaammin, jotta voitaisiin palkata kouluavustajia niille lapsille, joiden vanhemmat eivät itse viitsi auttaa läksyissä omia lapsiaan.

Kun politiikkojen johtoajatuksena on se, että kaikille pitää tarjota verovaroin samat palvelut, mitä jotkut pystyvät omilla ponnistuksillaan itse hankkimaan jokainen ymmärtää, että sellaisesta yhteiskunnasta loppuu yrittäminen ja ahertaminen ennen pitkää.

Sen lisäksi sellainen yhteiskunta menettää yritteliäimmät nuoret. He muuttavat maihin, joissa ei totuutta tarjota nurinkurisena peilimaailmana. Eivätkä jäljelle jääneet nuoretkaan hanki sellaiseen maahan jälkikasvua. Miksi hankkisivatkaan, jos yritteliäisyys ja ahkeruus ovat epätasa-arvoa.

Kun asioita vääristelemällä on saatu tapettua loppukin ahkeruus, yrittäminen ja saatu väkiluku laskuun, poliitikoilla on siihenkin mielestään oiva ratkaisu; työperäinen maahanmuutto. Tuodaan maahan kielitaidottomia ihmisiä, jotka eivät ymmärrä suomalaisen median toitotusta, vaan ponnistelevat ja ahkeroivat. Ainakin niin pitkään, kunnes oppivat kieltä sen verran että ymmärtävät, ettei siitä Suomessa ole hyötyä. Mutta ei hätää, tuodaan taas lisää kielitaidottomia ahkeroimaan.

Niin pitkään, kuin enemmistö suomalaisista elää mieluummin muiden kuin oman työnsä hedelmillä, tilanne ei muutu. Eikä se muutu, koska media ja poliitikot ovat sitä mieltä, että on tasa-arvoista ja oikeudenmukaista elää muiden siivellä. Onhan ahkeran ja laiskan elintason oltava sama, oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa.