Missä ovat tämän päivän valtiomiehet?

Kansantuotteemme on polkenut viisi vuotta paikallaan ilman kasvua. Samaan aikaan valtion menoja on kasvatettu kymmenellä miljardilla. Lisää velkaa on lisäksi otettu kaksikymmentäviisi miljardia. Vastuullinen hallitus reagoisi tähän holtittomaan menoon, mutta Marinin hallitus aikoo sen sijaan ottaa lisää velkaa. Pelottavaa on myös, että Valtiovarainministeri askartelee lillukanvarsissa ja vasemmistoministerit vaativat lisää veronkorotuksia.

En syytä poliitikkoja. Ei heidän kannata puhua totta, koska heidän pitää tulla valituksi myös seuraavalle kaudelle. Sen sijaan kummastelen, että media, tuo ”vallan vahtikoira”, nukkuu sikeästi. Mahtaisiko johtua siitä, että valtamedioita tuetaan hallituksen vuosittain päättämillä verovaroilla rahoitetuilla miljoonilla.

Jotta valtion velanotto asettuu mittasuhteisiin, kerrottakoon että vuosittainen velanotto on samaa suuruusluokkaa, kuin kaikki valtion keräämät tuloverot kansalaisten palkoista. Kun valtion maksamista palkoista ei voi kertyä nettoveroja, budjetin tasapainottaminen tarkoittaisi sitä, että Suomeen tarvittaisiin reilu miljoonaa uutta yksityistä työpaikkaa. Kun maassa on tällä hetkellä vajaa kaksisataatuhatta työtöntä, yhtälö ei taida toimia. Jos budjettia yritettäisiin tasapainottaa yhteisöveron avualla, se tarkoittaisi, että yhteisövero pitäisi kaksinkertaistaa. 

Pelkästään yllä mainitut luvut selventävät kaikille muille kuin poliitikoille sen, että julkisia menoja on leikattava. Mutta sekään ei riitä, elleivät yrityksemme kasva vauhdilla ja sen myötä tarvitse lisää työntekijöitä. Siksi kaikkien poliittisten päätösten pohjana tulisi olla rehellinen kysymys siitä, auttaako tämä päätös suomalaisia yrityksiä menestymään.

Jossa saattaakin piillä ongelman ydin. Vaatisi nimittäin hallituksen vastuuministereiltä valtiomiesmäistä selkärankaa asettaa isänmaan ja lastemme tulevaisuus sen edelle, millä puolue luulee pärjäävänsä seuraavissa vaaleissa. Vaatisi, sillä nykypoliitikkomme eivät tiedä muta keinoa vaaleissa menestymiselle, kuin että ostavat itselleen ja puolueelleen suosiota velkarahalla. Vielä suurempaa valtiomiesotetta vaatisi se, että vasemmistolainen hallituksemme tunnustaisi sen tosiasian, että kansankuntamme menestyy vain, jos yrityksemme menestyvät. 

Koska pätevät nuoremme näkevät tilanteen kirkkaammin, kuin poliitikkomme, asialla on kiire. Muuten menetämme parhaat nuoremme ulkomaille. Jos sen annetaan tapahtua, niin silloin on turha uneksia siitä, että yrityksemme menestyisivät huomenna paremmin kuin eilen. Ilman päteviä osaavia ja motivoituneita nuoria yrityksemme eivät kasva.