Luuletteko, että motivoi?

Kansantalous on kovia faktoja ja mielialaa. Kova fakta on Suomen kannalta esimerkiksi se, mitä tapahtuu teollisuutemme suurimmissa vientimaissa. Jos niissä ei talous rokkaa, niin eipä tanhuta täälläkään. Mielialat vaikuttavat taas siihen, kuinka ahkerasti ja pitkäjänteisesti kansalaiset Suomessa ponnistelevat.

Jos kansa kulkee mieli maassa eikä vienti vedä, käy niin ettei työpaikkoja synny. Silloin eivät myöskään verotulot lisäänny. Sellaisessa valtiossa julkinen sektori velkaantuu. Jos maassa lisäksi on hallitus, joka keskittyy sen pienenentyvän kansallisen tulopotin jakamiseen tekijöiltä niille, jotka eivät tekemiseen osallistu, niin tuhon tiellä tallotaan vieläkin rivakammin.

Jos olisit alle kolmekymppinen tarmokas ja osaavat nuori, jäisitkö asumaan maahan, jossa pääministeri kertoo hallituksen tavoitteenaan olevan tuloerojen tasaamisen osaamattomien ja osaavien välillä? Vai muuttaisitko johonkin toiseen maahan, jossa on luonnollista maksaa ahkerille ja osaaville paremmin, kuin laiskoille ja osaamattomille? Siis sellaisiin maihin, joissa sinun on elätettävä vain oma perheesi.

Kansantalouden kannalta on typerää häätää maasta pois nuorisomme parhaimmisto. Ikärakenteemme kannalta olisi päinvastoin syytä houkutella maahamme lisää osaavaa, ahkeraa ja hyvin koulutettua nuorisoa. Mutta taitaa olla hiukan hankalaa sellainen houkutteleminen, kun tarjolla on Euroopan pienin nettopalkka ja maata johtaa hallitus, joka haluaa pienentää osaavien ja ahkerien nuorten nettotuloja. Eli muuttajalle on tarjolla vain vuosi vuodelta kiristyvä verotus ja sen myötä pienenevä nettopalkka. Eikä muuttohaluja varmaan lisää sekään, että osaajavihamielinen hallitus nostaa koko ajan välillisten verojen kautta Suomessa asumisen ja elämisen kustannuksia. Ja paljastavin kysymys onkin se, että miksi ulkomaiset osaajat tänne muuttaisivat, kun harvat kotimaisetkin muuttavat täältä pois.

Kun Suomessa on viime vuodet kerrottu kansalle, että politiikan tavoite on tuloksen tasaaminen, sen sijaan että kansalaisia kannustettaisiin tuloksen tekemiseen, on lopputuloksena näivettyvä kansantalous. Niinpä ennustettu kasvu Suomessa on tälle vuodelle prosentti, kun sen muualla Euroopassa ennustetaan olevan kolme prosenttia.

Maa, jossa keskitytään tuloksen jakoon, eikä sen tekoon, ei houkuttelevaa tulevaisuutta tarjoa. Ei siis ihme, että nuoristamme parhaimmat pakkaavat jo laukkujaan. Itäisessä naapurissa kokeiltiin miten käy, kun osaamista ja ahkeruutta ei palkita. Siellä nuoriso pysyi kyllä maassa, mutta sen takasi aseistettu vartiointi maan rajoilla.

Sitä odotellessako Suomi?