Aikaisemmin toimittajat kertoivat ylpeinä olevansa tiedonvälittäjiä. Jotkut jopa väittivät jopa edustavansa ”neljättä valtiomahtia” ja toimivansa ”vallan vahtikoirina”. Oi niitä aikoja. Nyttemmin medialukutaitoisille on kuitenkin muotoutunut mielikuva, että tiedonvälitys on joissain medioissa vaihtumassa luulon levitykseen. Jopa niin, että jotkut toimittajat eivät perusta juttujaan edes kuulopuheisiin, pikemminkin luulopuheisiin. Median seuraajien etu olisi, että juttujen ja sähköisen median raporttien alkuun kerrottaisiin aina, kuka jutun on tehnyt. Sillä tavalla lukijat, kuulijat ja katsojat voisivat hypätä yli ne jutut, jotka on tehnyt luulotoimittaja.
Hyvin tehty, faktoihin perustuva juttu on aina lukemisen, katsomisen tai kuuntelemisen arvoinen. Niistä oppii jotain uutta, tai saa ainakin rakennuspalikoita oman mielipiteensä muodostamiseen. Mutta jos toimittaja on valinnut ”faktat” mieleisensä väriset silmälasit nenällään, jutusta ei opi mitään, eikä siihen kannata aikaansa hukata.
Harvassa asiassa kukaan pystyy kertomaan yhtä ja ehdottomasti ainoaa totuutta. Siksi hyvä toimittaja käy aiheen läpi monipuolisesti ja tarjoaa riittävän määrän faktoja, joista kukin voi rakentaa oman ”totuutensa”. Huono toimittaja valitsee yleisönsä puolesta omia mieltymyksiään tukevia väitteitä ja esittää ne ainoana totuutena.
Faktat ovat hämärtyneet myös siksi, että kuka tahansa pystyy hakemaan netistä omaa mielipidettään tukevia ”totuuksia” ja ”asiantuntijoiden” tutkimuksia. Hyvä toimittaja ei innostu ensimmäisestä löydöksestään, vaan hakee lisää tietoa. Se on tekijä, joka erottaa nettipalstoille öisin sielunsa tuskaa purkavan amatöörin ja ammattitaidostaan ylpeän toimittajan.
Hyvällä toimittajalla on laaja yleissivistys ja kyky nähdä kokonaisuuksia. Kansanomaisesti voisi varmaan sanoa, että ammattilainen näkee metsän puilta. Monessa asiassa onkin hyvä suhteuttaa asia johonkin isompaan kokonaisuuteen. Tai ainakin ymmärtää, että meitä on viisi miljoonaa ja niitä muita seitsemän miljardia. Tokkopa heistä kaikki taitavat edes tietää, että mekin olemme olemassa.
Jokaiselle medialle on nimetty päätoimittaja. Hänen vastuullaan on, että hänen johtamansa median uutisointi on huomenna parempilaatuista, kuin tänään. Jos hän ei vastaa mediansa laadusta, kuka siitä sitten vastaa?
Laatu ei parane itsestään. Eikä se parane komentamalla. Se paranee vain sillä, että toimituksiin syntyy kunnianhimoa tehdä parempaa journalistiikkaa.
Laatujournalismi on niin arvokas asia, että sitä kannattaa vaalia ja sen eteen kannattaa toimituksissa päivittäin ponnistella. Eikä varmaan olisi vahingoksi sekään, että myös toimittajia koluttavissa laitoksissa ryhdyttäisiin journalismin kunnianpalautukseen.